EmediateAd

"Palvelut esiin ennen karttoja"

14.1.2012 05:04 Seppo Votkin

Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina valtiovarainministeriön salaisen kuntakartan, jossa hahmotellaan Suomen tulevia kuntia. Ylä-Savoon oli piirretty kunta, johon kuuluisivat Iisalmi, Kiuruvesi, Lapinlahti, Vieremä, Sonkajärvi, Pielavesi ja Keitele. Lisäksi Rautavaaran kohtalo jäi graafissa avoimeksi.

Päivällä valtiovarainministeriö ehätti jo kertomaan, että julkisuuteen vuotanut kartta oli keskeneräinen.

Iisalmen kaupunginjohtaja Martti Harju tuumii, että julkisuuteen vuotanut kartta ei yllättänyt.

- Pohjois-Savossa on puhuttu kolmesta kunnasta, joten sikäli tämä on ihan odotusten mukainen.

Lapinlahden kunnanjohtaja Marko Korhonen sanoo, että asiassa mennään aivan väärässä järjestyksessä.

- Nyt piirretään aluksi karttoja, vaikka lähtökohta pitäisi olla, että kunnille kerrotaan ensin, miten palvelut parantuvat, jos kuntaliitos tehdään.

Korhonen korostaa myös, että koska ministeriö kiistää julkistetun kartan, kunnanjohtajankin on vaikea ottaa kantaa, ennen kuin kyseessä on virallinen tiedonanto.

- Haluan henkilökohtaisesti nähdä, millaiset toimintamahdollisuuden kunnille jää uudessa kuntalaissa ja valtionosuuksien lainsäädännössä.

Korhonen muistuttaa kuitenkin, että Lapinlahdella tehtiin vastikään kuntaliitos ja tällä hetkelläkin kunnassa on paljon töitä asioiden järjestämiseksi. Korhonen painottaa, että Lapinlahden tuoreessa kuntastrategiassa todetaan, että se on itsenäinen kunta vuoteen 2025 saakka.

- Siinä ei ole rivien välissäkään pyrkimystä muuhun.

Suomen Kuvalehden kartassa koko Lapinlahti oli osa Ylä-Savon kuntaa.

- Edellisessä ehdotuskartassa Lapinlahti jaettiin kahtia Iisalmen ja Kuopion kesken, Korhonen muistaa.

Kiuruveden kaupunginjohtaja Erkki Strömmer sanoo, että hän ei kommentoi asiaa tällä hetkellä mitenkään.

- Odottelen virallista tietoa ja sen jälkeen otetaan kantaa näihin asioihin.

Myös Vieremän kunnanjohtaja Ari Hukkanen myöntää, että kommentointi on vaikeaa, kun näyttää siltä, että kuntakarttojen piirtely on vielä kesken.

- Kun virallinen tieto tulee, sitten tätä pohditaan. Hallitusohjelmassa työssäkäyntialue sanotaan perusteluksi kuntien muodostamisessa. Se tähän näyttää sisältyvän, Hukkanen tyytyi myöntämään.