Olvilta markkinoille tehokas maitojuoma

31.5.2012 13:03
Kuva: Tommi Korpihalla

Maitomaa Oy:n toimitusjohtaja Mikko Sairanen ja Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho skoolasivat keskiviikkona Kuopiossa maitolasillisella salamavalojen välkkeessä. Ensi syksynä laseissa on yhteistyössä syntyneitä maitopohjaisia hyvinvointijuomia.

Tommi Korpihalla

KUOPIO Iisalmelainen panimoyhtiö Olvi hamuaa uusille markkinoille. Yhtiö kertoi keskiviikkona Kuopiossa laajentavansa tuotevalikoimaansa maitopohjaisiin hyvinvointijuomiin.

- Haluamme olla monipuolinen juoma-alan osaaja. Löysimme hyvän kumppanin ja pääsemme laajentamaan valikoimaamme, kertoo Olvi Oyj:n toimitusjohtaja Lasse Aho.

Ensimmäiset maitopohjaiset tuotteet ovat Ahon mukaan tulossa markkinoille syksyllä, kenties lokakuussa.

Tässä vaiheessa uusien tuotteiden ympärillä on vielä paksu salaisuuden verho, jota kumpikaan osapuoli ei suostu juurikaan raottamaan.

- Vastaavia tuotteita ei vielä ole Suomen markkinoilla. Maito yhdistetään aivan uudenlaisiin raaka-aineisiin ja samalla yhdistyvät sekä maidon että muiden raaka-aineiden hyvät ominaisuudet, Aho sanoo.

Olvi odottaa uusista tuotteista kovaa menekkiä ja ne on tarkoitus saada kotimaan lisäksi myös kansainvälisille markkinoille mahdollisimman pian. Syksyn jälkeen samaan tuoteryhmään tulee viimeistään ensi kevään aikana lisää tuotteita.

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi