| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Tiistai 7.2.2012 |
|
Olvilta ennätystulos
Iisalmesta ihmeen hyvää.
Olvin vanha iskulause kuvaa osuvasti torstaina osavuosikatsauksensa julkaissutta panimokonsernia, joka pyöräytti tammi-kesäkuussa historiansa parhaan puolivuotistuloksen.
Konserni tahkosi tammi-kesäkuussa liikevoittoa 13,3 miljoonaa euroa, mikä on 100 000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Liikevaihto kasvoi 5,5 prosenttia ja myyntivolyymi 10,2 prosenttia.
Yläsavolaisnäkökulmasta on ilahduttavaa, että Olvi on virittänyt Suomessa toimivan emoyhtiön loistavaan tuloskuntoon. Liikevoittoa kertyi tammi-kesäkuussa 5,9 miljoonaa euroa, mikä on neljänneksen enemmän kuin viime vuonna.
Viisi vuotta sitten emoyhtiö teki voittoa alle miljoona euroa.
Emoyhtiö on kyennyt merkittävään tulosparannukseen erittäin haasteellisissa olosuhteissa. Panimotuotteiden kokonaiskulutus laski Suomessa noin neljä prosenttia viime vuodesta, siidereissä peräti kahdeksan prosenttia.
Kevättä varjosti lisäksi elintarviketeollisuuden työmarkkinakahinat.
Olvin salaisuus kotimaassa oli se, että yhtiö kykeni kahmimaan markkinaosuuksia kilpailijoiltaan. Siidereiden myynti kasvoi 25 prosenttia ja lonkeroiden myynti 28 prosenttia. Tuotteista saa paremman katteen kuin oluesta.
Olvin markkinaosuus alkoholijuomissa on nyt 21 prosenttia, kun viime vuonna se oli 18 prosenttia.
Tammi-kesäkuun osavuosikatsauksesta puuttuu luonnollisesti ennätyshelteinen heinäkuu, jonka myynnistä on odotettavissa hulppea.
- Helteet ovat kasvattaneet myyntiä merkittävästi, erityisesti kivennäisvesissä, sanoo Olvi Oyj:n toimitusjohtaja
Lue lisää Iisalmen Sanomista
|
|

