EmediateAd

"Naisten kannattaa säilyttää itseironiansa"

8.3.2010 9:02
Kuva: Annamaija Herola

Katariina Souri kertoo, että hänen uusi nimensä tulee äidin puolelta. Toiveissa on saada kirjoja käännetyksi, ja ulkomailla Souri on helpompi lausuttava kuin Kärkkäinen. - Kärkkäinen-nimi on silti minulle edelleen hyvin tärkeä, ja lapseni ovat yhä Kärkkäisiä.

Kuva: Annamaija Herola

Souri sai kirjoittaa sunnuntaina Kiuruveden naistenpäivässä monet omistuskirjoitukset. Maarit Martikainen, Tuula Ilvonen ja Pirjo Kekäläinen pitivät kirjailijan kuulumisia hyvin kiintoisina.

Anni Nieminen

Uudenniminen mutta vuosikausien ajan julkisuudesta tuttu Katariina Souri näyttää sunnuntaina Kiuruveden naistenpäivän kirjailijatentissä oikeastaan aika kotoisalta.

Hamekin on kuulemma vain hätäpäissään kaapista kahmaistu, kun shoppailu ei kiinnosta enää ollenkaan. Uimisen Souri sen sijaan kertoo aloittaneensa, sillä nykyään hän ei jaksa välittää siitä, voiko uimapuku päällä mennä mihinkään.

- Jos joku haluaa ottaa kännykkäkameralla Seiskaan minun selluliiteistani kuvia, niin sen kuin vain.

Selluliitit ja äitiyden hermoheikot hetket - Minna Liljan jututtamana Souri kertoo kuulumisistaan hyvinkin avoimen oloisesti. Eipä ihme, että Kiurusalin yleisö tuntuu pitävän Kiuruveden omasta sukulaistytöstä kovasti.

- Olen aina ollut vähän altavastaajana. Olen tottunut tekemään asioita siitä lähtökohdasta, että minulta ei odoteta mitään suurta, Souri virnistää.

Ja yleisö naurahtaa, ymmärtäväisesti. Tässä puhuu jo kuudetta kirjaansa julkaiseva kirjailija, käsikirjoittaja ja taiteilijakin, mutta kaikki tietävät lähtökohdat.

Kuka otetaan urallaan vakavasti ja miksi? Sourille kysymys on erityisen tuttu.

- Minulla menee vähän aalloittain, kiukuttaako tämä asia. Välillä vähät välitän, mutta apurahajärjestelmiin liittyen olen ollut ihan käytännön syistä todella äkäinen.

Souri on elättänyt itsensä kirjoittamalla 17 vuoden ajan, mutta kirjailija-apurahoja hänelle ei ole herunut.

Taannoinen kohu kirjailijaliittoon pääsemisestä on jo takana, mutta asema ammattilaisena ei tunnu vieläkään olevan sellainen kuin sen voisi ajatella olevan.

Nimenmuutoksen syynä ei Sourin mukaan ole uskottavuuden hakeminen. Hän ei pidä mahdollisena sitä, että mielikuvat muuttuisivat nimeä vaihtamalla.

- Sillä ei ole merkitystä, mitä muut ajattelevat. Kata Kärkkäinen särähti jo liikaa omaan korvaani. Oman itseni ja nimen välille alkoi tulla sietämätön ristiriita.

- Kata Kärkkäinen tuntui koko kansan omaisuudelta. Jonkinlaiselta sarjakuvahahmolta, joka eli omaa elämäänsä.

Naistenpäivänäkin Souri on valmissanomaan, että naiset eivät ole aina suhtautuneet häneen hyvin.

- 1980-luvun taitteessa olin feministeille punainen vaate. Toisaalta olen aina ollut jätkämäinen, enkä helposti löydä paikkaani naisyhteisöissä. Olen kyllä huomannut, että kun ikää tulee, solidaarisuus naisten kesken kasvaa.

Miehet vastaan naiset -jaottelut ovat vieraita.

- Ajattelen mieluummin yksilön perusoikeuksia. Epäkohtia naisten asemassa on varmasti paljon, mutta kyllä meidän kannattaa säilyttää tietty itseironia. Ei pidä olla liian tiukkapipoinen.

Tiettyä pipon kiristystä saattaa silti Sourillakin ilmetä. Ne iänikuiset Playboy-kuvat. Hän valehteli aikoinaan vanhemmilleen kuvauksiin lähdöstä, sillä nuoren tytön ajatuskuvioissa idea oli ihan kelvollinen.

- Auta armias, jos tyttäreni saisi nyt sellaista päähänsä. Ja jos itse saisin valita jonkin muun tien, niin varmasti valitsisin.

Katariina Souri Syntynyt 1968 Helsingissä. Ristimänimi Minna Katariina Kärkkäinen, sittemmin tunnettu Kata Kärkkäisenä. Vaihtoi tänä vuonna nimensä Katariina Souriksi.

Asuu Sipoossa. Lapset Kasimir (s. 1991) ja Kiana (s. 2003).

Kirjailija, käsikirjoittaja ja kuvataiteilija. Työskennellyt myös toimittajana, sihteerinä, hampurilaisravintolan myyjänä, mallina, laulajana, näyttelijänä, juontajana, talk show -emäntänä ja kolumnistina.

Kuudes kirja Pillerinpyörittäjä julkaistaan huhtikuun lopulla. Samoihin aikoihin avataan myös kirjaan liittyvä taidenäyttely Helsingissä.