EmediateAd

Muutto jo heinäkuussa sekoittaisi maailmankirjat

20.7.2012 11:02
Kuva: Juha Poutanen

Rastas oleskelee Ylä-Savossa pitkälle syystalveen, jos vain marjoja piisaa. Monen rastaan poikaset ovat lentäneet jo pesästä, ja seuraava poikue vartoo vatsantäytettä.

Arttu Koistinen

Rastaat ovat parveilleet yläsavolaisilla pelloilla jopa kahdensadan yksilön ryhmissä, mikä on voinut saada koleissa heinäkuun keleissä siivekkäitä tarkkailevan lintuharrastajan luulemaan lintujen olevan jo muuttopuuhissa.

Iisalmen luonnonystäväin yhdistyksen (ILYY) puheenjohtaja Jarmo Yliluoma leikkaa kuitenkin siivet huhuilta, joiden mukaan rastaat olisivat aikeissa lähteä etelään jopa kolme kuukautta etuajassa.

- En ole koskaan aikaisemmin kuullut, että rastaat lähtisivät muuttomatkoilleen heinäkuussa. Maailmankirjat ovat muuten pahasti sekaisin.

Pimeys, koleus ja sateisuus eivät Yliluoman mukaan vielä aja rastasta etelän lämpöön. Rastasta askarruttaakin pikemminkin seudun marjasadot.

- Rastaat saattavat pysyä täällä pitkälle syystalveen, jos niille riittää vaikkapa pihlajanmarjoja ja marja-aronian marjoja. Kun kaikki marjat eivät ole vielä edes kypsyneet heinäkuuksi, rastaat käyvät sapuskalla käännetyillä pelloilla, Yliluoma kertoo.

Yliluoman mukaan rastaat siirtyvät syksyllä pikkuhiljaa etelää kohti, marjatilanteen mukaan. Edes pakkaset eivät välttämättä hetkauta siipiniekkoja.

Rastaat kerääntyvätkin parviin etsimään vatsantäytettä ja turvaamaan pyrstösulkansa.

- Syksyllä parveutuminen on rastaiden tyypillistä käyttäytymistä. Isommassa porukassa vihollinen huomataan herkemmin.

- Joillain rastailla on jo toinen pesue työn alla, kun ensimmäiset poikaset ovat jo lähteneet maailmalle. Olen nähnyt joidenkin rastaiden kantavan ruokaa pesiin, Yliluoma jatkaa.

Rastaiden lisäksi Ylä-Savossa on havaittu myös parveilevia kurkia, joilla on holhottavinaan vielä lentokyvyttömiä poikasia.

Vaikka kurjet saattavat lähteä muuttomatkoilleen jo elo-syyskuussa, ei niilläkään vielä ole Yliluoman mukaan kiire pois Ylä-Savosta.

Sateiset ja koleat suvisäät ovatkin homo sapiensin murhe, Yliluoma alleviivaa.

- Eivät kesän kelit ole olleet kenkkuja lintujen näkökulmasta. Niillä on riittävästi vaatetusta päällä.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi