EmediateAd

Mahis-yhteistyö viriää verkossakin

12.6.2012 13:02
Kuva: Annamaija Herola

Seminaarin aloitusta venytettiin muutamalla minuutilla, mutta silti Mahis+ -hankkeen paneelikeskustelu käytiin miltei tyhjälle salille. Lavan reunalla odottelivat projektipäällikkö Arja Pentikäisen lisäksi panelistit Matti Notko ja Kimmo Kivelä.

Innimari Hyvärinen

Maanantainen Mahis+ -hankkeen ja Snellman-kesäyliopiston paneelikeskustelu Iisalmen kulttuurikeskuksella ei vetänyt tärkeästä aiheestaan huolimatta paikalle kovinkaan väkeä. Toisen asteen koulutuksen parannusehdotukset ja keskustelut koulusta hyvinvoinnin rakentajana käytiin vain kouralliselle ihmisiä.

- Seminaarista ilmoitettiin kahteen otteeseen lehdessä, ja siitä kerrottiin myös sähköpostitse ja puskaradion kautta. Päällekkäisyydet ja kesäloma verottivat kuuntelijoita, harmitteli hankkeen projektipäällikkö Arja Pentikäinen.

Oppilaitosten yhteistyön vakuutetaan jatkuvat tiiviinä tulevaisuudessa esimerkiksi virtuaaliopetuksen muodossa. Sonkajärven lukion rehtori Auli Halonen kertoi Kiuruveden, Lapinlahden, Sonkajärven ja Vieremän järjestävän esimerkiksi venäjän opetusta verkossa.

Kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) muistutti paneelikeskustelussa heti ensimmäisessä puheenvuorossaan, että Ylä-Savo on edelleen elinvoimainen juuri alueen vankan ammattikoulutuksen ansiosta.

Jatkossa hänen mielestään täytyy pohtia, onko tärkeämpää järjestää koulutusta väestö- vai elinkeinorakenteen mukaan.

- Kuitenkin on varmaa, että ilman yhteistyötä Ylä-Savo riutuisi jo nyt.

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi