EmediateAd

Maaseudulla asuminen ei estä tanssijan työtä

29.1.2012 11:00
Kuva: Annamaija Herola

Tanssija Pauliina Nuutinen löysi paikkansa Kiuruveden Lapinsalosta.

Pirjo Nenola

Tanssija Pauliina Nuutinen ei olisi jäänyt Helsingin keskustaan asumaan, vaikkei olisikaan tavannut nykyistä miestään Valtteri Nuutista. Silti muuttaminen Kiuruveden Lapinsaloon ei ollut hänelle itsestäänselvyys.

Pauliina ja Valtteri lopettivat jo kertaalleen seurustelunsa, mutta ratkaisu ei tuntunutkaan oikealta, joten he ryhtyivät seurustelemaan uudelleen, nyt vakavasti. Lähtökohtana oli kuitenkin se, että Pauliina jatkaa tanssijan ammatissa eikä ryhdy ison karjatilan emännäksi. Parhaillaan hän on äitiyslomalla, mutta ehti muutettuaan jo tehdä oman alansa töitä.

- Kysyntää olisi ollut, hän kertoo.

Lapinsalossa uuden kodin lähellä on Valtterin perhettä, ja kotikylältä hän on löytänyt myös uuden ihanan ystävän. Hän kertoo olleensa aikaisemmin perfektionisti ja omistautuneensa tanssille ja kehonhuollolle. Nyt hänen elämässään on muitakin asioita.

Helsingistä Iisalmeen kiinnostavan työn perässä puolestaan muutti Lunawoodin myyntipäällikkö Ulla Viitasalo. Hänellä ei ole Iisalmessa sukulaisia eikä perhettä, joten aluksi hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Lupsakoilla savolaisilla oli jo omat piirinsä. Työn ja harrastusten kautta hän on sittemmin löytänyt myös ystäviä.

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.