Kelkkareittejä virallistetaan Rautavaaralla

9.2.2010 05:11

Kahden moottorikelkkareitin virallistaminen on käynnistynyt Rautavaaralla. Kunnanhallituksen esittää, että tekninen lautakunta aloittaisi Rautavaaran, Sotkamon ja Valtimon rajoilla reittitoimituksen reitin virallistamiseksi.

Reittitoimituksen teko on edessä myös Keyritty-Yläluosta-välillä.

Moottorikelkkailureitin on Rautavaaralle laatinut Pohjois-Savon ympäristökeskus.

Rautavaaran, Sotkamon ja Valtimon rajoilla kulkevan reitin pituus on 54 kilometriä ja rakentamisen kustannusarvio 257 000 euroa, josta kunnan osuus on reilut 48 000 euroa.

Keyritty-Yläluostan reitillä on pituutta 27,5 kilometriä. Kustannusarvio on vajaat 160 000 euroa ja Rautavaaran kunnan osuudeksi jää vajaat 30 000 euroa.

Molempien reittien virallistaminen kuuluu vuonna 2006 käynnistettyyn Koillis-Savon ulkoilureitistön toteuttamiseen.