EmediateAd

Katse on nyt katoille

7.3.2010 11:03 Tommi Korpihalla

Ympäristöministeriön rakennusneuvos Erkki Laitinen kertoi viikko sitten Iisalmen Sanomissa, että kun kattojen sortumia ja muita vaaratilanteita ilmenee, ensisijaisesti on aina kysymys suunnitteluun ja toteutukseen liittyvistä ongelmista, jotka ilmenevät kuormitustilanteissa.

- Rakennuksille on laskettu reilut varmuuskertoimet. Jos rakenteet on asiallisesti suunniteltu, mitoitettu ja toteutettu, ei riskiä pitäisi olla, Laitinen sanoi.

Vuodesta 1983 alkaen rakentamismääräyksissä kattojen lumikuorman tulee kestää sisämaassa 175 kilon paino neliömetrillä. Sen jälkeen rakentamismääräyksiä on tarkennettu vuonna 1998, jolloin kuormitusta nostettiin entisestään.

Iisalmen uimahallin katto sortui kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisenä epäiltiin sortumisen johtuneen lumikuormasta, jota katolla mitattiin.

Mittauksen jälkeen selvisi, että neliömetriä kohden lumikuorman paino oli enimmillään noin 130 kiloa, ja katon kestävyys oli 180 kiloa neliömetrille.

Paikalla kävi myös onnettomuustutkintakeskuksen silloinen johtaja Kari Lehtola, joka kertoi tuolloin, että teoria liian heikosta liimapuupalkista voi hyvinkin pitää paikkansa.

Lopulliseksi syyksi selvisi liian heikko liimapuupalkki. Se ei ollut tarpeeksi vahva kantamaan rakennusmääräysten mukaista lumikuormaa.

Oman katon lumikuorman keventämiseksi iisalmelainen Esa Hukkanen on rakentanut oman keskinnön.

SALMETAR 13-14