Isä Mitro arvostaa vanhuuden viisautta

11.10.2008 10:02
Kuva: Markku Ropo

Ritva Räsänen huolehti Heikki Partasesta ja Irene Mykkäsestä vanhusten viikon pääjuhlassa.

Seppo Votkin

- Sehän on oikeastaan käsittämätöntä, että vanhuutta kammotaan. Minä arvostan vanhuuden viisautta, isä Mitro sanoo.

Kulttuurikeskuksessa vietettiin perjantaina vanhusten viikon pääjuhlaa. Juhlapuhuja isä Mitro viihdytti ikäihmisiä jopa hulvattomalla puheellaan, jossa rukousnauha ei kuristanut kurkkua liian ahdistavasti. Lennokkaassa filosofoinnissaan muistutettiin elämän ilosta, joka ei ole ikäsidonnainen asia.

- Omakin vanheneminen on ottanut voimille. Äiti on jo melkein mennyt ja rytmihäiriöt ovat pahentuneet. Niitä aiheuttavat nuoret naiset. Minulla on toki mittari, josta tarkkailen pulssiani. Voin siirtyä naisesta kauemmaksi, jos meno menee ihan mahdottomaksi.

Isä Mitrolle oma ikä on asennekysymys.

- On ihmisistä itsestään kiinni, kuinka nuorekkaina he pysyvät. Minulla ei ole kiirettä tulla aikuiseksi ja vanhaksi liian pian. Aikoinaan lankesin itsekin siihen, että piti vanhentua olevinaan nopeammin. Partaa piti vahdata peilistä, että olisi sitä päässyt naisille näyttämään.

Isä Mitro tietää, että ilman vanhempiaan ihminen ei olisi mitään.

- Isäni oli aivan liian lempeä. Minulle olisi pitänyt antaa huomattavasti useammin selkäsaunoja. Minäkin olisin varmasti päässyt elämässäni pitemmälle.

Hyvin tärkeää vanhempiensa kunnioittamisessa on myös se, että tuntee juurensa.

- En väheksy opinkappaleita, mutta pidän itseäni ensisijaisesti karjalaisena. Olen niin kehno uskovainen, että minulle menetetty Karjala on pyhempi kuin pyhä maa.

LC Yläsavottaret ja muutama talkoisiin lähtenyt taksiyrittäjä auttoivat tempauksellaan kulkuongelmien kanssa painivia ikäihmisiä osallistumaan vanhusten viikon pääjuhlaan. Kaiken kaikkiaan 27 ikäihmistä pääsi matkustamaan kulttuurikeskukselle pirssillä. Kymmenen henkilöä tarvitsi paikalla henkilökohtaisen avustajan. Siitä vastasivat Yläsavottaret.

- Kaupungilla ei olisi ollut mahdollisuuksia järjestää avustajia, joten tämä oli meille hyvä tapa auttaa. Auttamisen täytyy lähteä sydämestä, kuljetuspalvelun organisoinut Ritva Räsänen sanoi.

Ahjolasta kulttuurikeskukselle lähtenyt Irene Mykkänen sanoi, että pienellä eläkkeellä ei usein taksilla ajeta.

- Minulta on vastikään leikattu polvi, joten ilman tätä palvelua juhlat olisivat jääneet väliin.

Vaalien alla ehdokkaat mainostavat olevansa kuulolla, joten Mykkänen kertoo, että ainakin tämän ikäihmisen kannalta on ponnistella sellaisen Iisalmen edestä, jossa mahdollisimman moni pystyisi asumaan mahdollisimman pitkään omassa kodissaan.

- Olen aina pärjännyt ja tehnyt töitä, mutta nyt alkaa olla sellaista, että kaipaa siivousapua ynnä muuta vastaavaa.

Samassa taksissa tullut Heikki Partanen myöntää niin ikään, että vaivat tulevat iän myötä.

- Ikäihmiset tekevät joka tapauksessa mielellään omat työnsä niin pitkään, kuin vain pystyy.