| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Iisalmeen on tulossa uusi nuorisokahvila
Kaupungissa avataan uuden vuoden kunniaksi nuorisokahvila Savon Voiman omistamassa rakennuksessa Citymarketin ja vanhan virastotalon välissä. Hanke pujahti esille opiskelijoiden kyselytunnilla Iisalmen valtuustossa maanantaina.
Hankkeen puuhayhdistyksenä on ollut Ylä-Savon mielenterveysseura ry.
- Mukana palavereissa on ollut edustajat kaupungin nuorisotoimesta, seurakunnasta, Stopista, nuorisoneuvostosta ja Tytöt Toimii -hankkeesta, mielenterveysseuran hallituksen jäsen
Kahvila toimii tiloissa vuokralaisena. Neliöitä on 80, joista 60 on oleskelutilaa. Paikka on pienehkö ja intiimi, hieman kuin taannoinen Afri-Cafe. Ajanvietteinä ovat perinteiset, biljardista lähtien. Myös nettipääte kuuluu varustukseen.
Tuovinen ei halua puhua rahoituksesta muuta kuin sen, että julkista rahaa on tulossa. Lisäksi haalitaan sponsoreita.
Kahvila ei toimi nollan promillen ajatuksella.
- Emme lähde puhalluttamaan ketään, mutta kahvilassa ei saa olla päihtyneenä. Kahvila on tarkoitettu alle 18-vuotiaille noin 14-vuotiaista ylöspäin. Aukioloajat ovat arkena kello 15-20 ja viikonloppuisin ehkä 22-23:een, Tuovinen kertoo.
Eräs opiskelijakysymys koski Iisalmen nuorisorallia ja sitä, miten se saataisiin kuriin.
Tekninen johtaja
- Se on laaja kysymys, mutta sitä on kaikissa kaupungeissa, ei yksin Iisalmessa. Paras keino on rakenteilla ohjaaminen, eivät niinkään kiellot, merkit ja lisätty poliisivalvonta.
Räisäsen mukaan rakenteilla ohjaaminen tarkoittaa mm. hidasteita, Savonkadun muuttamista yksisuuntaiseksi ja panemista kävelykaduksi kesäaikaan, kun ralli on kuumimmillaan. Pian käyttöön tulevat valvontakamerat auttavat nekin.
Iisalmi ei Savonia ammattikorkeakoulun opiskelijan
Kehittämispäällikkö
- Oppilaitoksiahan on monia. Toki tiedottamista on aina vara parantaa. Tietoa kyllä löytyy nytkin mm. netistä.
Nuorten kysymykset olivat luonnollisesti heitä koskettavia. Tietoa haluttiin opiskelun lisäksi asunnottomuuden poistamisesta, työttömien ja koulupudokkaiden auttamisesta, vähävaraisten lapsiperheiden auttamisesta ja siitä, miten kaupunki hyödyntää sosiaalialan ammattilaisia.
Vastauksia saatiin ja tietoakin, mutta valitettavan usein vastaus maistui paperilta - tai kalvolta. Sekin kuultiin taas, että rahaa ei ole, tai sitä ei ole riittävästi.
|
|

