Helikopteri löytää tykkylumiset linjat

9.2.2010 11:03
Kuva: Niko Korhonen

Yöksi paloaseman halliin. Savon Voima käyttää helikopteria linjojen syynäyksessä. On halvempaa käyttää konevoimaa kuin ihmistyövoimaa.

Veikko Huttunen

Savon Voima on tänäkin talvena käyttänyt helikopteria sähkölinjojen lumitilanteiden tarkistuksessa. Kopteri pörräsi maanantaina ja pörrää tänään Ylä-Savossa. Yöksi Helsinkiläisen Helikopterikeskus Oy:n kopteri vedettiin Iisalmen paloaseman halliin.

- Savon Voima on käyttänyt helikopteria vuosittain linjojen tarkistukseen. Kopterilla kartoitetaan pahimmat paikat. Voimatelin miehet käyvät sitten putsaamassa, kunnossapitoteknikko Jyrki Arosara kertoo.

Tiistaina reitti kulki Jyrkän kautta Sukevalle ja edelleen Vieremän pohjoisosiin. Voimatelin partioille on Arosaran mukaan töitä tiedossa.

- Olihan siellä lunta ja vaarallisia johtoihin kiinniottavia puita. Pahimmat kohdat ovat korkeilla mäillä, joissa on koivuja ja leppää.

Talvi ei ole ollut Savon Voiman kannalta erityisen paha, vaikka pakkasta on ollut ja lunta on tuprutellut harva se päivä. Tuuli on ollut apuna, ja on puhdistanut puita.

- Onneksi lumi ei ole ollut märkää. Ainoa pelko on nyt sään lämpeneminen plussan puolelle ja räntäsade, Arosara sanoo.

Ylä-Savo ei tänä talvena ollut Savon Voimalle murheenkryyninä. Pahimmat lumikuormat ovat olleet Pieksämäen ja Konneveden seuduilla.

Savon Voiman toimialueella on tänä talvena vältytty sähkökatkossumilta. Arosaran mukaan esimerkiksi viime viikonloppuna selvittiin muutamalla katkoksella sekä lauantaina että sunnuntaina.

Tänään helikopteri syynää sähkölinjoja Iisalmesta Pielaveden suuntaan. Alueella on korkeita mäkiä, joten partioille lienee töitä lähiaikoina Pielavedenkin suunnassa.