| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 10.3.2010 |
Haaskat ketuttavat Ylä-Savon metsästäjiä
Metsästäjien edustaja
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tutkijan
Shemeikkan mukaan susia on Pohjois-Savon alueella siis enemmän kuin virallisista laskelmista käy ilmi.
Heikkisenkin mukaan on tärkeää, että kanta-arviot osuvat kohdalleen. Hänen mukaansa laskenta on jatkossa entistä tarkempaa uuden Tassu-järjestelmän myötä. Tassussa suurpetohavainnot tulevat tutkijoiden tietoon lähes reaaliaikaisesti.
Metsästäjiä on puhuttanut Vieremällä sijaitsevat haaskat, joita on löydetty muun muassa Karhunloukkulehdosta ja Katajamäeltä. Tuotantoeläinten käyttäminen haaskana vaatii ilmoituksen kunnaneläinlääkärille. Haaskalle pitää olla myös maanomistajan lupa ja naapureita tulisi kuulla. Shemeikkan mukaan näin ei ole tapahtunut.
Haaskaruokinnalla ei saa myöskään aiheuttaa haittaa ihmisille tai eläimille. Metsästäjien mukaan Vieremän haaskoista tällaista haittaa kuitenkin aiheutuu.
- Pedot tottuvat ihmisten läheisyyteen, Shemeikka sanoo.
Shemeikkan mukaan poliisille on tehty ilmoitus luvattomista haaskoista.
- Alueen haaskoista on käynnissä poliisitutkinta, vahvistaa vanhempi konstaapeli
Haaskojen lisäksi poliisi tutkii myös erään RKTL:n loukon lainmukaisuutta. Asian tutkinta on kesken.
Metsästäjien piirissä on liikkunut huhuja siitä, että luvattomat haaskat olisivat RKTL:n pitämiä. RKTL:n erikoistutkija
- Meillä ei ole yksinkertaisesti ole alueella haaskoja, Kojola sanoo.
Lue lisää Iisalmen Sanomista
|
|

