EmediateAd

Eukonkanto tavoittelee roimasti lisää yleisöä

5.7.2012 13:02 Tommi Turunen

Ylä-Savon suurimmat kesätapahtumat tavoittelevat viime vuotta suurempia yleisömääriä.

Sonkajärven Eukonkanto Oy:n osakeyhtiön toimitusjohtajan, kulttuurisihteeri Eero Pitkäsen mukaan yleisötavoite kahdelle päivälle on 8 000 kävijää. Viime vuonna yleisömäärä oli 6 500.

Järjestäjien toiveissa on, että myös maksavien asiakkaiden määrä nousisi 6 000 lippunsa lunastaneeseen. Viime vuonna maksavia asiakkaita oli Sonkajärvellä noin 4 000.

- Viivan alle olisi hyvä jäädä jotakin. Taloudellista pelivaraa tarvitaan, jotta tapahtumaa voidaan jatkossa kehittää, Pitkänen sanoo.

Pitkäsen mukaan kova yleisötavoite on realistisella pohjalla.

- Kotimaisen pitkän elokuvan kuvaukset on yksi houkutin. Lisäksi sään pitäisi suosia, on juhlavuosi sekä hyvät esiintyjät perjantaille ja lauantaille.

Kiuruveden Iskelmäviikko aikoo ylittää 30 000 kävijän rajan ja pistää viime vuotta paremmaksi. Ohjelmavastaava Juha Vartiaisen mukaan tapahtumalla on hyvät mahdollisuudet onnistumiseen.

- Karavaanarivarauksia on jo nyt huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Myös esiintyjäkaarti on kova ja rakennettu kävijöiden toiveita tarkasti kuunnellen.

- Ehdoton lähtökohta on, että tapahtuma yltää taloudellisesti plussalle.

Iisalmen Olusten yleisötavoite on jo useita vuosia ollut 8 500 - niin tänäkin vuonna. Viime vuonna kävijöitä oli 9 500.

- Perjantaille kaipaamme lisää kävijöitä. Lauantaina on hyvä mahdollisuus saada tupa täyteen. Tapahtuma-alue vetää 6 000 henkeä, sanoo Olusten projektipäällikkö Miia Mähönen.

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi