| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Perjantai 3.9.2010 |
Autopaikat halutaan maan alle Iisalmessa
Seurakunnan omistaman Riistakatu 11:n rakennushankkeen lähestyessä tutkitaan mahdollisuus, voidaanko tontille rakentaa maanalainen pysäköinti.
Pysäköintipaikkojen rakentaminen maan alle tukisi oleellisesti Iisalmen kaupunkikuvan kehittämistä ja olisi myös olennainen osa ydinkeskustan kehittämishanketta. Autot saataisiin pois arvokkailta piha-alueilta ja kyseiset alueet jäisivät muuhun käyttöön.
Keskusta-alueen autopaikoituksen järjestämistä valmistelleet kaavoituspäällikkö
Tällä vuosituhannella Iisalmessa on toteutettu vain yksi rakennushanke, Kauppakadun ja Riistakadun kulmauksessa oleva asuin- ja liikerakennus, jossa autopaikoitus on sijoitettu kokonaan maan alle.
Syynä nihkeään maan alle rakentamiseen ovat olleet kalliit rakennuskustannukset. Tonttitehokkuuden merkittävällä nostamisella rakentaminen sen sijaan voisi tulla kannattavaksi.
Niemen mukaan on varsin todennäköistä, että esimerkiksi seurakunnan omistamalle tontille Riistakadun varteen selvitetään kaavalla mahdollisuus maanalaisen pysäköinnin rakentamiseen. Seurakunta rakennuttaa Riistakatu 11:een asuin- ja liikerakennuksen.
Myös kaupunki on selvittänyt vanhan postitalon korttelissa torin varrella maanalaista pysäköintiä, jotta tyhjälle tontille voitaisiin rakentaa lisää.
- Periaatelinjausta, joka olisi yhteneväinen kaikille rakennuttajille, tässä nyt haetaan. Sen jälkeen ratkaistaisiin kaavoja tutkimalla se, mitä tonttitehokkuuksia minnekin tulee.
- Periaatteena olisi se, että mitä lähemmäs toria rakennetaan sitä korkeampi tonttitehokkuus olisi, Niemi toteaa.
Tällä hetkellä ovat voimassa teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen vuonna 2006 hyväksymät autopaikkanormit.
Asuinrakentamisessa sallitaan yksi autopaikka 90 kerrosneliömetriä kohden ja liikerakentamisessa yksi autopaikka 50 kerrosneliömetriä kohden.
Autopaikoituksen sijoittumisella maan päälle tai pihakannen alle on ratkaiseva merkitys siihen, kuinka tehokkaasti asuin- ja liiketontit voidaan rakentaa.
|
|

