EmediateAd

Anttila: Pedoilta suojaa vaikka perustuslailla

17.2.2010 11:03 Anita Kulmala

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) kertoi selvittävänsä sen, minkä perustuslain pykälien nojalla voidaan suojella ihmisten henkeä ja terveyttä petoeläimien aiheuttamalta uhalta ja pelolta.

- Meillä on maaliskuun alussa iso neuvottelu oikeuskanslerin kanssa tästä. Ei ole oikein, että ihmiset joutuvat elämään pelkotiloissa, sanoi Vieremällä ProAgrian maitopäivässä tiistaina vieraillut Anttila.

Pedoista keskusteltiin hänen mukaansa myös hänen edellisellä Vieremän käynnillään vuonna 1998.

- Petoeläimet tekevät tavattomasti vahinkoa. Petovahinkoja maksetaan vuodessa 40 000 euroa yhtä sutta kohden. Samaan aikaan EU:n ympäristöosasto vahtii entistä tiukemmin, että Suomessa ei tapeta susia, vaan niitä pitää suojella, Anttila sanoi.

Petoasiassa koetaan Anttilan mukaan lisäksi kehittää petolaskentaa, jotta eläinten määristä saadaan oikea kuva.

- Sama peto voi jättää jälkiä laajalle alueelle ja olla tunnin sisällä monessa paikassa, Anttila totesi.