| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Tiistai 7.2.2012 |
|
Ammattilaisista pian pulaa
Useat yläsavolaiset metallialan yritykset ovat rekrytoimassa lisää väkeä Ponssen piristyneen myynnin vanavedessä. Metsäkoneyrityksen alihankkijoiden tilauskanta ja liikevaihto ovat palautumassa lamaa edeltävälle tasolle.
- Liikevaihtomme tuplaantuu tänä vuonna ja nyt liikumme suurin piirtein vuoden 2008 tasolla, Timacon toimitusjohtaja
Peltosalmella toimivan Timacon tuotteista noin 80 prosenttia menee suoraan tai välillisesti Ponsselle. Loppuvuosi näyttää Tiaisen mukaan suhteellisen valoisalta ja yritykseen on palkattu uutta työvoimaa pitkin vuotta.
- Nyt on painettava täysillä, kun kysyntää kerta on. Valitettavasti valmiiksi ammattitaitoista uutta työvoimaa ei tahdo enää olla paljoa tarjolla.
Myös Vieremälle uutta työvoimaa haalivan HT Laserin varatoimitusjohtaja
- Mietimme yhteistyökuvioista myös ammatillisten koulujen kanssa. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi työntekijöiden kouluttaminen oppisopimuskoulutuksen kautta.
Vieremäläiseen Ratesteeliin ammattitaitoista työvoimaa on vielä riittänyt. Ensi viikolla hitsauspuolella aloittaa kolme uutta työntekijää.
Lapinlahtelainen hitsari
- Töitä on riittänyt oikein hyvin.
Lue lisää Iisalmen Sanomista
|
|

