| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Tiistai 7.2.2012 |
|
Aikuislukio tulilinjalla
Sivistystoimessa pohditaan aikuislukion lakkauttamista ensi vuoden elokuusta alkaen.
Sivistystoimenjohtaja
- Voi hyvin olla, että toiminnan lopettamisen sijaan löytyy jokin kevyempi vaihtoehto, Ikonen sanoo.
Kaupunginhallitus on vaatinut jokaista hallintokuntaa etsimään reippaita säästöjä ensi vuoden budjettiin.
Aikuislukio on tärkeä oppilaitos henkilöille, joilta lukio on jäänyt nuoruudessa kesken tai kokonaan käymättä. Moni löytää opiskelumotivaation vasta vanhemmalla iällä.
Aikuislukion toiminnasta vastaavaa lyseon apulaisrehtoria
- Lopettamisella voi olla hyvin kauaskantoiset vaikutukset, koska syrjäytymisen ehkäisyssä koululla on iso merkitys.
Iisalmen aikuislukiossa opiskeli tammikuussa 31 opiskelijaa, joiden tavoitteena oli ylioppilastutkinto.
Tarkat laskelmat lakkautuksen kustannussäästöistä ovat vielä tekemättä. Aikuislukion pyörittäminen maksaa kaupungille vuosittain vajaa satatuhatta euroa nykyisellä oppilasmäärällä.
Kustannuslaskelmassa on kuitenkin otettava huomioon, että kaupunki menettäisi oppilaitoksen saamat valtionosuudet, jos koulu lakkautettaisiin.
Iisalmen lyseon ja aikuislukion rehtorin
Lue lisää tiistain Iisalmen Sanomista
|
|

