EmediateAd

Ahtaajien lakko alkaa vaikuttaa Ylä-Savossa

10.3.2010 11:02
Kuva: Annamaija Herola

Arto Juntunen pakkasi Englantiin lähtevää tavaraa Genelecin tehtaalla Iisalmessa.

Kari Angeria

Suomen satamien ahtaajakiistalla on ollut merkittäviä vaikutuksia yläsavolaisten vientiyritysten arkeen.

Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan yrityksessä on tehty erikoisratkaisuja Vieremän tehtaan toiminnan turvaamiseksi. Ongelmia on valmiiden lopputuotteiden kuljettamisessa maailmalle, mutta myös raaka-aineiden saatavuus on vaikeutunut.

- Kyllä tässä Suomi nyt tärvää omaa mainettaan. Juuri kun ollaan selviämässä lamasta, niin tulee tällaisia ylimääräisiä kustannuksia, Nummela sanoo.

Nyt metsäkoneita on viety Ruotsin kautta maailmalle, mikä lisää kustannuksia. Myös Iisalmelainen Normet kärsii lakosta.

- Asiakkaat ihmettelevät ja ehdottomasti tämä on vaikeuttanut toimintaa, sanoo Normetin toimitusjohtaja Jari Osmala.

Pitkittyessään lakko vaikeuttaa merkittävästi kaivos- ja tunnelikoneiden valmistusta, sillä Normet on riippuvainen ulkomaisista raaka-aine- ja komponenttitoimituksista.

- Onneksi talviloma tuli meille hyvään saumaan. Nyt on muutenkin porukkaa vähemmän töissä, Osmala sanoo.

Finnritilä ja Olvi ovat selvinneet lakosta tähän mennessä melko vähällä. Molemmissa on kuitenkin tehty poikkeusjärjestelyjä.

- Kuljetukset on saatu järjestetty niin, että tuotteita ei ahdata laisinkaan. Mies ja rekka menevät mukana, sanoo Finritilän toimitusjohtaja Timo Salokoski.

Olvin tehtaan tärkein vientikohde on Pietari, jonne tuotteet kulkevat maateitse rekoilla.

- Pitkittyessään lakko tulee haittaamaan raaka-aineiden, kuten humalan saantia, sanoo Olvin brändi- ja viestintäjohtaja Olli Heikkilä.

Heikkilän mukaan konkreettisin vaikutus on tähän mennessä ollut karpalolonkeron valmistuksen hankaloituminen. Hangon satamassa odottaa tällä hetkellä purkamistaan kontti, jossa on lonkeron valmistamiseen tarvittavaa raaka-ainetta.

Korvaavaa raaka-ainetta on tilattu lentorahdilla Suomeen, jotta valmistus ei keskeytyisi.

Myös Genelecillä lakon vaikutukset on huomattu.

- Tietysti on vaikeuttanut toimintaa. On jouduttu tekemään erityisjärjestelyitä niin tuonnin kuin viennin suhteen, sanoo Genelecin tuotantopäällikkö Väinö Isomarkku.

Myös Genelec on ajanut tavaraa Ruotsin kautta maailmalle.

- Tämä on kuitenkin hidasta ja kaiken lisäksi kallista, Isomarkku sanoo.

Jos lakko jatkuu, niin suurimmat ongelmat tulevat olemaan myös Genelecillä raaka-aineiden saatavuudessa.

Genelecin tehtaalla Iisalmessa oli kuitenkin vielä tiistaina täysi tohina päällä. Kaksikymmentä vuotta yhtiön palveluksessa ollut lähettämötyöntekijä Arto Juntunen pakkasi Englantiin lähtevää lastia, "subwooffereita ja aktiivimonitoreita".

- Vaikutukset on huomattu paikallisissakin toimijoissa. Kaukokiito ei ota tavaraa vastaan niin kuin ennen, koska jatkoyhteydet eivät toimi. Vielä ei ole kuitenkaan ruuhkaa ollut. Muutama lähetys tuossa odottaa, Juntunen sanoo.