EmediateAd

Äänestysintoa riittää

26.1.2012 11:01
Kuva: Annamaija Herola

Mikko ja Eila Keinonen äänestivät keskiviikkona ennakkoon Kiuruveden kaupungintalossa. Vaalitoimitsijana oli Pekka Ahonen.

Seppo Votkin

Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona. Monissa eri yhteyksissä on arveltu, että Ylä-Savossa toisen kierroksen äänestysprosentti jäisi matalaksi, mutta ainakin Kiuruvedellä ennakkoäänestys pyörähti vauhtiin lähes samaan tahtiin kuin ensimmäisellä kierroksella.

- Ei ollut vaikea valinta. Sauli Niinistö on pikkuserkkuni, häntä äänestän, Eila Keinonen kertoo.

Äänestysvelvoitteesta vapautunut Mikko Keinonenkin saapuu paikalle. Niinistölle tuli toinenkin ääni. Tehtiinkö äänestyspäätös perhepoliittisista syistä?

- Ei, hän oli hyvä jo ensimmäisellä kierroksella.

Lapinlahdellakaan vaalianemia ei vaivaa, vaikka keskustan ja perussuomalaisten ehdokkaat karsiutuivatkin ensimmäisellä kierroksella. 13 lapinlahtelaista kunnanvaltuutettua on ryhmittäytynyt mielipidekirjoituksessaan (IS 26.1.) vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston taakse.

Kolme perussuomalaista valtuutettua ei tyydy pelkästään äänestämään Haavistoa, vaan he järjestävät yhdessä vihreiden ja vasemmistoliittolaisten kanssa Haaviston tueksi toritapahtuman ensi viikon perjantaina.

Presidentinvaalit innostavat myös mielipideosaston kirjoittajia.

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.