EmediateAd

Yhteisistä tapaamisista lisää energiaa arkeenkin

24.12.2011 11:00
Kuva: Joonas Hukkanen

Edessä on taas yksi yhteislenkki. Matkaan lähdössä ovat Antti Tossavainen (edessä vas.), Kalle Koistinen, Raimo Palomäki ja Kalevi Itkonen sekä Markku Havukainen (takana vas.), Reijo Laajalahti, Pertti Laajalahti ja Väinö Lappalainen.

Kuva: Joonas Hukkanen

Kalevi Koistinen (vas.) on ainoa yhä toiminnassa mukana oleva perustajajäsen. Väinö Lappalainen puolestaan toimii tämän vuoden klubin sporttimestarina.

Arto Myöhänen

30 vuotta ei ole välttämättä urheiluseuralle vielä ikä eikä mikään. Harrasteliikuntaporukalle samaisen rajapyykin saavuttaminen sen sijaan on kohtalaisen iso asia. Iisalmelainen Sportti-81 juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan, tosin alkuperäisjäseniä on toiminnassa mukana enää ainoastaan yksi.

Hän on Kalle Koistinen. Sportti-81 perustettiin joulukuussa 1981, ja alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Koistisen lisäksi Jouko Pietikäinen, Jussi Jauhiainen, Pertti Kärkkäinen, Pentti Tenhunen sekä ensimmäisenä sporttimestarina toiminut Risto Ryhänen.

- Raimonkin (Palomäki) voi oikeastaan laskea alkuperäisjäseniin, sillä hän tuli toimintaan mukaan tammikuussa 1982, kertoo Kalle Koistinen.

Palomäki nyökkää vieressä. Pöydän ääressä istuu kahdeksan Sportti-81:n jäsentä, sillä edessä on jälleen yhteislenkki. Nyt porukasta puuttuu kaksi jäsentä, mutta osallistumisprosentti on ollut kohtalaisen kova koko 30-vuotisen toiminnan ajan.

- Se on semmoinen juttu, että ei oikeastaan kehtaa vähällä syyllä jäädä näistä tapaamisista poiskaan, selvittää Palomäki.

Nykyään Sportti-81:ssä ovat mukana Koistisen ja Palomäen lisäksi, Markku Havukainen, Kalevi Itkonen, Antti Tossavainen, Onni Piippo, Olavi Ryhänen, Reijo Laajalahti, Pertti Laajalahti sekä tämän vuoden sporttimestarina toiminut Väinö Lappalainen.

- Olen tämän kerhon uusin tulokas, tosin Sportti-81:een liittymisestä on jo kymmenen vuotta, naurahtaa Väinö Lappalainen.

1970- ja 1980-luvulla vastaavia sporttiklubeja perustettiin pilvin pimein ympäri Suomea.

- Suomessa oli parhaimmillaan noin 200 sporttiklubia, mutta nykyään niitä on enää 60-70, tietää Sportti-81:n historiikin koonnut Pertti Laajalahti kertoa.

Iisalmessa toimii tällä hetkellä Sportti-81:n lisäksi kaksi vastaavaa klubia. Naisporukka liikkuu Sportittarien nimen alla, ja lisäksi paikkakunnalta löytyy Iisalmen Sporttiklubi, joka on hivenen Sportti-81:tä vanhempi klubi.

Sportti-81:n jäsenet kokoontuvat yhteisiin urheilullisiin tapaamisiin joka toinen keskiviikko.

- Kesäkaudella kokoonnumme esimerkiksi toistemme kesäpaikoille ja vietämme aikaa näin yhdessä. Osassa tapaamisista ovat mukana myös vaimot, joten perheet kokonaisuudessaan ovat tulleet vuosien varrella hyvinkin tutuiksi. 30-vuotisjuhlaa vietimme hyvän ruuan ja konsertin merkeissä, selventää Pertti Laajalahti.

Keskiviikkona porukka kokoontui uimahallille, josta he suuntasivat lenkille; osa juosten ja osa kävellen.

- Kyllähän tämä porukka on ukkoontunut, sillä ensi vuonna meistä kymmenestä taitaa olla enää kolme mukana työelämässä. No, ehtiipähän paremmin näihin porukan tapaamisiin, Sportti-81:n miehet tuumivat.

Klubin vuosittaisissa kauden päättäjäisissä on ollut tapana muistaa jäseniä erilaisilla palkinnoilla.

- Meillä oli alkuvuosina "kehittyneimmän" pyttykin, mutta nykyään se voisi olla paremminkin "vähiten taantuneimman" palkinto, hauskuuttaa Palomäki.

- Onpa taidettu joskus jakaa palkinto vuoden laiskimmallekin klubilaiselle. Meidän toimia leimaakin huumori, sillä tosikoille eivät meidän kuntolenkit ole tosiaankaan tarkoitettu, lisää Pertti Laajalahti.

Sportti-81:n kuntoilijoita on vuosikymmenten varrella nähty muun muassa New Yorkin, Berliinin, Tukholman ja Lontoon maratoneilla.

- Olen juossut lisäksi Sydneyn ja Honolulun maratonin, kehaisee Palomäki leikkisästi.

- No, ne olet juossut siellä maapallon toisella puolella, mutta kukapa sen todistaa, lyövät sporttiveljet löylyä kiukaalle.

Hurtti huumori taitaa tosiaankin viedä tämä miesjoukkoa eteenpäin.