EmediateAd

Voiton päivä, Koiton juhla

15.2.2010 11:01
Kuva: Tommi Korpihalla

Vieremän Koiton Kerttu Niskanen hiihti jo maakuntaviestin avausosuudella muilta karkuun. Ero kakkoseen venähti yli minuuttiin.

Tommi Korpihalla

Pohjois-Savon maakuntaviestin naisten sarja ratkesi sunnuntaina Vieremällä jo lähtöviivalla.

Vuoden tauon jälkeen Koiton joukkueeseen palannut alle 23-vuotiaiden maailmanmestari Kerttu Niskanen lykki lähtöviivalta matkaan ja saman tien karkuun.

Perinteisellä hiihtotavalla hiihdetyn kuuden kilometrin avausosuuden jälkeen Niskanen lähetti matkaan Emmi Nissisen, ja eroa kakkosena olleeseen Leppävirran Viriin oli minuutti ja yhdeksän sekuntia.

Nissisen, Jonna Säisän ja ankkuriosuudella Marjaana Pitkäsen tehtäväksi jäi vain reilun etumatkan varmistelu ja maalilinjan ylittäminen tuuletellen. Ja se onnistui.

Nissinen ja Säisä ovat ennenkin hiihtäneet maakuntaviestiä, joten he tiesivät omat roolinsa.

- Kerttu teki jo niin hyvän eron seuraaviin, että helppo oli lähteä jatkamaan. Tarkoitus oli pitää ero mahdollisimman suurena jatkossakin, Nissinen kertasi.

- Sen verran piti kuitenkin hiihtää, ettei ero pääse pienentymään, muistutti Säisä.

Ankkuriosuudelle startannut Pitkänen oli epävarma omasta kunnostaan.

- Minä tykitin menemään sen minkä pääsin, sillä edellisestä kilpailusta on kulunut jo kaksi viikkoa. En ollut ihan varma, miten hiihto lähtee kulkemaan, Pitkänen kertoi.

Turhaan oli Pitkänen varovainen, sillä hänkin oli osuutensa nopein 50 sekuntia nopeammalla ajalla kuin Koiton kakkosjoukkueen Eveliina Mäyrä, joka oli osuuden toiseksi nopein.

Kakkososuudella Nissinen oli osuuden kolmanneksi nopein ja Säisä kolmososuudella toiseksi nopein. Maalissa eroa Leppävirran Viriin oli lopulta 2.18.

Kilpailun kolmas oli Siilinjärven Hiihtoseura ja neljänneksi jäi Iisalmen Visa. Viidenneksi hiihti Koiton kakkosjoukkue ja kuudenneksi jäi Kiuruveden Teräs.