| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Vihdoinkin mäkeen
Rasmus Laurila (vas.) ja Väinö-Petteri Väisänen asuvat rinteen lähellä, joten he suuntaavat Paloisvuorelle lumilautailemaan useanakin päivänä viikossa. Myös suuremmat rinteet ovat tulleet pojille jo hyvinkin tutuiksi.
Kun Paloisvuoren laskettelurinteet olivat olleet auki puolisen tuntia, alkoi hissin eteen muodostua jo jonoja. Rinne oli nimittäin keskiviikkona tälle talvelle ensimmäisen kerran auki, joten lautailijoilla ja laskettelijoilla riitti virtaa tulla se korkkaamaan.
- En ole laskettelusuksia kokeillut koskaan, vaan aloitin heti lautailemaan. Nyt on minulla menossa vasta toinen talvi, mutta mukavaa hommaa tämä on, kertoili iisalmelainen
Väisäsen kaverina oli häntä kolme vuotta nuorempi
- Me asumme parin kilometrin päässä rinteestä, joten aika useasti täällä tulee käytyä. Tutuksi ovat etenkin lomien aikana tulleet myös Vuokatin, Tahkon ja Rukan rinteet, selvitti Rasmus ja Väinö-Petteri nyökkäili vieressä.
Lumilautailussa kiehtoo poikien mielestä sen monipuolisuus.
- On mukavaa oppia uusia temppuja ja hyppyjä, totesi Väinö-Petteri.
Rasmus lisäsi myös yhden tärkeän pointin:
- Saa touhuta mäessä ja olla samalla ulkona.
Pojat lautailevat, mutta myös vuoronperään kuvaavat toistensa laskuja. Paloisvuoren kauden avauksessa ei tosin ollut videokamera mukana.
- On me laitettu niitä laskuja joskus nettiinkin, hymyilee Rasmus hieman salaperäisesti.
Yläkoulua käyvän Väinö-Petteri Väisäsen harrastuksiin kuuluu myös jalkapallon pelaaminen. Rasmus Laurila puolestaan viettää vapaa-aikaa lumilautailun lisäksi muun muassa metsästäen ja Väinö-Petterin tavoin jalkapalloa potkien.
- Ja tulee vietettyä tietysti vapaa-aikaa myös kavereiden kanssa. Useasti tosin täällä mäessä, pojat kertovat hymyillen.
Yksi Paloisvuoren rinteiden vakioasiakkaista on 12-vuotias
- Täällä on ihan hyvä harjoitella, tosin vielä tällä hetkellä ei suurin hyppyri ole käyttökunnossa. Laittavat sen varmasti kuntoon kuitenkin vielä tämän talven aikana, tuumi Rene ja kertoi lumilautailussa kiehtovan eniten hyppäämisen ja kaikenlaisen lumella touhuamisen.
Paloisvuoren rinnetyöntekijä
- Pakkaskautta odotellessa paransimme toisen rinnetyöntekijän
Paloski on tällä viikolla avoinna tänään ja perjantaina klo 15.30 alkaen sekä tietenkin viikonloppuna.
Lauantaina pääsee laskemaan klo 10 ja sunnuntaina klo 11.
Ensi viikolla alkavat normaaliaukioloajat, joka tarkoittaa sitä, että torstaisin ja perjantaisin rinne on kiinni ja muina päivinä auki.
|
|

