EmediateAd

Uudet ja vanhat karhut pääsivät kotijäälle

11.8.2010 12:01
Kuva: Markku Ropo

Peli-Karhujen uusista kasvoista nähtiin tiistain harjoituksissa maalivahti Samu Airasvaara sekä kenttäpelaajat Simo Mertanen, Olli-Pekka Juntunen ja Timo Marjakangas.

Arto Myöhänen

Peli-Karhujen edustusjoukkue pääsi tiistai-iltana vetämään Kankaan hallin jäälle syyskesän ensimmäiset luistimen piirrot. Uutistakin oli karhuleiristä kerrottavana muutamien uusien pelaajasopimusten merkeissä.

Yksi ehdottomasti tärkeimmistä oli hyökkääjä Pat Ahosillan, 29, jatkosopimus. Kuopiolaissentteri johti viime kaudella karhujen tehonyrkkiä ajoittain perin jäätävin ottein.

Mestistä Heinolan Kiekossa kaudella 09-10 pelannut Matias Pulkkinen on myös allekirjoittanut sopimuksen IPK:n kanssa.

Peli-Karhujen vastuuvalmentaja Jarmo Ylisipola uskookin Ahosillan ja Pulkkisen muodostavan alkavalla kaudella tutkaparin, joka tuo illasta toiseen iloa iisalmelaisjoukkueelle.

Omasta kaartista tuoreimmat sopimukset allekirjoittivat puolustaja Heikki Hiltunen sekä vuoden tauon kiekosta pitänyt Toni Ruotsalainen.

- Torstaina liittyy harjoitusvahvuuteemme Oulun Kärppien kasvatti Joel Lehto. Hän on rightin puolen puolustaja, jollaista me joukkueeseen vielä kaipaamme. Lehto pelasi viime kaudella Laser HT:ssä, joka nousi Mestikseen, kertoi Ylisipola.

Lehto harjoittelee karhuryhmän kanssa muutaman viikon, mutta sopimusta ei hänellä vielä kuitenkaan ole.

Ylisipola on tyytyväinen joukkueensa vahvuuteen ja uskoo kasassa olevan hyvät ainekset tapella II divisioonan Savo-Karjalan lohkon kärkipaikasta.

- Näkisin meillä olevan nyt hyvästi materiaalia neljään laadukkaaseen kenttään. Joukkueessa on mukava sekoitus nuoruutta sekä kokemusta.

II divisioona alkaa 18. syyskuuta, joten IPK ehtii olla jäällä kuutisen viikkoa ennen sarja-avausta.

- Nyt alkaa joukkueen yhteen hitsaaminen ja pelitavan hiominen. Ehdimme olla tällä viikolla neljästi jäällä ennen lauantain harjoitusottelua, selvittää "Jölli".

Karhujen ensimmäinen harjoitusottelu on todellakin jo tulevana lauantaina klo 16 Kankaalla Kalajoen JHT:tä vastaan.

- Lisäksi pelaamme kotona perjantaina 20. elokuuta Warkista vastaan ja heti seuraavana päivänä Ylivieskan Jääkarhuja vastaan. Luonnollisesti teemme kyseisiä joukkueita vastaan myös vastavierailun, joten ennen sarjaa ehdimme pelata kuusi harjoitusottelua, totesi Ylisipola.

Maalivahdit:

Herkko Ryynänen

Janne Fagerlund

Samu Airasvaara

Puolustajat:

Toni Miettinen

Janne Tiihonen

Toni Komulainen

Timo Marjakangas

Heikki Hiltunen

Juuso Repo

Juuso Halonen

Hyökkääjät:

Janne Svensk

Simo Mertanen

Olli-Pekka Juntunen

Jani Halonen

Ville Kainulainen

Joonas Huttunen

Sami Kaikkonen

Henri Alanne

Reetu Väisänen

Antti Virtanen

Ville Mähönen

Toni Ruotsalainen

Matias Pulkkinen

Pat Ahosilta

Niko Nuutinen (juniorisopimus)

Jesse Vacker (juniorisopimus)

Sami Tervo (juniorisopimus)