| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Takana kiireinen talvi
Mikko Hakkarainen on viettänyt kiireisen talven, sillä pelihommien lisäksi hän rakentaa Mikkeliin omakotitaloa. Muuttamaan Hakkaraisen perhe pääsee noin kuukauden päästä.
- Ei ole tänä talvena ollut vapaa-ajan ongelmia. Rakennamme taloa ja olen yrittänyt olla mahdollisimman paljon rakennushommissa mukana, kertoo iisalmelaislähtöinen
Mestiksen runkosarja vetelee viimeisiään, sillä sarja päättyy tällä viikolla.
Melkoisen huipennuksen runkosarja saakin, sillä kaksi kierrosta ennen loppua ovat kärjessä Jukurit ja Vaasan Sport 88 pisteellä, mutta kaksikon niskaan hengittää 87 pinnaa kerännyt Kouvolan Kiekko.
- Kausi on mennyt tähän saakka joukkueelta täysin aikataulun mukaan. Lähdimme runkosarjaan tavoittelemaan paikkaa neljän parhaan joukkoon ja siihen päästään. Toki on hienoa, että taistelemme vielä viimeisellä viikolla runkosarjan ykköspaikasta ja kaiken lisäksi kaikki on meidän omissa käsissä, sanoo rakennustyömaalta tavoitettu Hakkarainen.
Mestis huipentuu runkosarjan osalta kahden kärkijoukkueen tuplapeleihin. Jukurit kohtaa tänään kotihallissaan Kalevankankaalla Sportin ja keskiviikkona samat joukkueet ottavat yhteen kiihkeän vaasalaisyleisön edessä.
- Olemme tällä kaudella pelanneet oikeastaan kärkijoukkueita vastaan paremmin kuin heikoimpia, joten siinäkin mielessä voimme lähteä Sportia vastaan luottavaisin mielin.
Pudotuspelit alkavat Mestiksessä jo 18. helmikuuta. Puolivälierät pelataan paras seitsemästä järjestelmällä, mutta välierissä ja finaaleissa riittää voittajan selvittämiseksi kolme voittoa.
- Todella mielenkiintoiset pudotuspelit ovat edessä. Mestis on ollut tänä talvena todella tasainen, enkä voi sanoa mitään mielijoukkuetta puolivälierävastustajaksi. Kaikki vastaan tulevat joukkueet täytyy kuitenkin voittaa, jos mielii keväällä juhlia sarjan voittoa.
Hakkarainen ei mieti liikaa vielä pudotuspelejä, mahdollisista liigakarsinnoista puhumattakaan.
- Ne pelit tulevat sitten jos ovat tullakseen, sanoo juonikas keskushyökkääjä.
Jukureita rakennetaan kuitenkin hiljalleen liigakypsäksi seuraksi. Seura on voittanut Mestiksen useita kertoja, ja jäähallia remontoidaan parhaillaan liigatasoiseksi.
- Ensi kesän Kuninkuusravit sotkevat ilmeisesti hieman halliremonttia, mutta hieno areena siitä pitäisi tulla. Kyllä täällä on pikkuhiljaa valmiudet pelata liigaakin, uskoo Hakkarainen.
Hakkaraiselta jäi sitkeän puujalan takia runkosarjasta pelaamatta kuusi ottelua. 38 pelissä hän on tehnyt 34 (9+25) pistettä ja joukkueensa sisäisen pistepörssin nelonen.
- Ihan tyytyväinen olen omaan pelaamiseenikin. Meillä on tänä vuonna mukava sekoitus joukkueessa, sillä kopista löytyy niin nuorta kuin kokeneempaakin verta, toteaa Hakkarainen, joka itse kuuluu 34-vuotiaana kokeneeseen kalustoon.
Jukurit on tälläkin kaudella vahvasti iisalmelaistaustainen, sillä ryhmästä löytyy Hakkaraisen lisäksi kaksi muutakin IPK-taustaista pelaajaa.
Puolustuksessa luutii
- Taitaapa olla niin, että Jukureiden tämänhetkisessä kokoonpanossa on enemmän iisalmelaisia kuin mikkeliläisiä, naurahtaa Mikko.
|
|

