EmediateAd

Pullot pois etukäteen

31.8.2010 12:01
Kuva: Annamaija Herola

Päihteettömällä pelikentällä pelasivat (vasemmalta oikealle) Kyösti Lyytikäinen, Pekka Kärkkäinen, Helena Lindman, Jukka Korkiakoski, Kimmo Manninen ja Timo Halonen.

Seppo Votkin

Iisalmen Peli-Karhut, Ylä-Savon Sote ja paikallinen poliisi lähtevät alkavaan jääkiekkokauteen yhteistyössä ehkäisevään päihdetyöhön. Maanantaina kulttuurikeskuksessa järjestettiin Päihteetön pelikenttä -tilaisuus, jossa junioripelaajat ja heidän vanhempansa pääsivät pohtimaan seuraväen ja ammattilaisten kanssa, miten asiaan tartutaan ensi talvena.

- Tämän päivän tapahtuman tarkoitus on herätellä ajatuksia päihteistä ja etenkin päihteettömyydestä, Ylä-Savon Soten Lasten ja nuorten palveluiden osastonhoitaja Helena Lindman sanoo.

- Urheilun parissa käytetään päihteitä aika lailla samalla lailla kuin muutenkin, eli se on kasvamaan päin, Kimmo Manninen Iisalmen Nuorten päihde- ja huumepysäkki Stoppista sanoo.

- Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan se on lisääntynyt. Nyt on tarkoituksena tehdä yhteistyötä kolmannen sektorin ja urheiluseurojen ja yleensä kaikkien nuorten kanssa työskentelevien kanssa, Manninen jatkaa.

Myös IPK:n valmennuspäällikkö Kyösti Lyytikäinen ajattelee, että ennaltaehkäisy on eräs kaikkein keskeisimmistä asioista. Jos pulloja on kuitenkin jo korkattu ja nautittu, seuran keinot eivät lopu tähän.

- Jos joku nuori juniori käyttää päihteitä, se on saatava sitten katkaistua. Urheiluseurassa toimiminen on sosiaalista, siinä on porukan voima kova.

IPK:ssa vanhemmat ja pelaajat ovat tehneet pelisäännöt. Jos junnupelaaja jää kiinni päihteistä, aluksi pelaaja, seura ja vanhemmat pitävät palaverin tapahtuneesta.

- Jos se jatkuu, pelaajalle tulee harjoittelu- ja pelikielto. Ja jos se menee semmoiseksi, että emme saa häntä aisoihin, tulee tästä lajista erkaneminen.

Lyytikäinen on hyvillään siitä, että tällaista ei ole tarvinnut tehdä.

Opettaja ja IPK:n koulutusvastaava Jukka Korkiakoski sanoo, että nuori valitsee päihteettömyyden valistuksen kautta, kun hän sisäistää todella tiedon.

- Jos nuoret urheilijat osaavat tehdä oikeita valintoja, siivet kantavat selvästi pidemmälle. Tarvitsemme tietysti myös valvontaa, ohjausta, sääntöjä ja tukea.

Korkiakoski painottaa, että tietokin on aina tarjoiltava tämän päivän keinoilla.

- Ei vain luennoilla, vaan siellä on jotakin, millä porukka herätellään. Kovan luokan esimerkitkin voivat havahduttaa. Kotien tehtävä on suurin, me muut viranomaiset tuemme sitä.

Korkiakoski huomauttaa, että päihdevalistuksessa kiinnitetään välillä liiaksikin huomiota poikien ryyppäilyyn, mutta myös tyttövoittoiset seurat on saatava mukaan.

- Tytöt kunnostautuvat joka vuosi aina vain paremmilla prosenteilla näissä päihdeasioissa, vanhempi rikoskonstaapeli Timo Halonen vahvistaa.

- Omalla esimerkillä me näytämme suunnan. Siitä menee pohja, jos minä vaikka sanon, että "älä tupakoi" ja menen sitten itse tupakoimaan, Halonen sanoo.

IPK:n pelireissuilla on tarkoitus elää niin kuin opetetaankin.

- Tähän asti pelireissuilla yhteistyö on sujunut hyvin vanhempien kanssa. Ei siellä oteta kahvia väkevämpää, kun on nukkumaan menon aika, IPK:n junioritoimikunnan puheenjohtaja Pekka Kärkkäinen sanoo.