EmediateAd

PK-37:lle makoisa revanssi

23.8.2010 12:01
Kuva: Joonas Hukkanen

KuPS-apu Samuli Kaivonurmen toinen osuma PK-paidassa ratkaisi ottelun iisalmelaisten eduksi.

Teemu Stubin

Sunnuntaina Sankariniemellä nähtiin jalkapallon Kakkosen C-lohkon huippukohtaaminen. Vastakkain asettuivat kuntopuntarin kaksi kovinta ryhmää, PK-37 ja Vaasan Kiisto.

Vaasassa PK hävisi Kiistolle niukasti 1-0, joten iisalmelaiset marssivat kentälle revanssin maku suussa.

Ensimmäisellä puoliajalla edettiin sangen tasaisissa merkeissä. Paikkoja siunaantui molemmille joukkueille, mutta vaasalaiset pääsivät luomaan hyökkäyspainetta aavistuksen kotijoukkuetta enemmän. Vaasalaisten laukaukset kuitenkin kilpistyivät uhrautuvasti pelanneeseen PK-puolustukseen.

Parhaat PK-tilanteet avausjaksolla siunaantuivat Simo Rönkölle ja Samuli Kaivonurmelle. Kaivonurmi pääsi jo ensi minuutilla yrittämään laukausta etunurkasta, mutta hyvin sijoittunut Kiisto-vahti Juuso Kevari piti pallon poissa verkosta. KuPS-apu pääsi koettelemaan Kevarin kestoa vielä toistamiseen alueen rajalta minuutilla 37. Kuti kuitenkin suuntautui aivan keskelle maalia.

Rönkkö pääsi minuutilla 22. laukomaan alueen rajoilta aavistuksen alanurkan ohi.

0-0 näytti pitkään taukotilanteelta, mutta alle minuuttia ennen vihellystä vaarallisista erikoistilanteistaan tunnettu Kiisto näytti voimansa. Oikealta laidalta lähtenyt tarkka vapaapotkukeskitys tavoitti korkeimmalle nousseen Ilkka Laihon, joka siirsi vieraat johtoon täydellisyyttä hipovalla puskulla takanurkkaan.

- Toiselle puoliskolle siirryttäessä painotin kopissa, että olemme hyökkäysalueella liikkeellä nopeammalla jalalla. Sorruimme avauspuoliajalla liikaa pitkään palloon, joka ei meille sovi, kertoo PK-valmentaja Marko Pesonen.

Seuraavan 45-minuuttisen alku toikin kentälle huomattavasti alkua ryhdikkäämmän PK-ryhmän, joka pyrki pelaamaan enemmän maata pitkin ja hyödyntämään vahvuuksiaan.

Jo Jani Vidgrenin hirmuinen pommi yli 30 metristä vain parin minuutin pelin jälkeen oli hyvin lähellä tasoittaa ottelun. Kolmisen minuuttia myöhemmin Matti Mikkonen puski kulmapotkusta aavistuksen yli.

Ansaittu PK-tasoitus nähtiin minuutilla 55. Paine oli jo hetken ollut täysin Kiiston päädyssä. Simo Rönkkö jyräsi totutun väkevästi boksiin ja niittasi pallon oikeaan alanurkkaan. 1-1.

Kolmisen minuuttia myöhemmin Jussi Kolari pääsi täysin sekaisin olleen vaasalaisryhmityksen keskellä avopaikkaan. Kova kuti pomppasi ylärimasta juuri ja juuri viivan väärälle puolelle.

PK käytti jakson alkupuolen hallintansa murhaavan tehokkaasti. Jani Laukkanen ehti juuri ja juuri vasemmalta laidalta lähetettyyn keskitykseen. Selin maaliin takatolpalla ollut Laukkanen vippasi pallon komeasti olkansa yli, ja Samuli Kaivonurmi oli kärppänä paikalla napauttaen lähietäisyydeltä Pallo-Kerhon 2-1-johtoon.

Yläputkeen laukonut Kolari oli epäonninen, sillä hänellä oli tuon jälkeen vielä parikin hyvää paikkaa. Lähes välittömästi PK-johdon jälkeen mies riisti pallon upeasti Kiiston puoliskolla ja pääsi puolittain vapaaksi. Hyvä laukaus suuntautui niukasti alanurkasta ohi. Minuutilla 73 Kolari pääsi vielä laukomaan boksin rajalta tappavalla vasurillaan, mutta Kiiston Kevarin haamutorjunta pelasti tilanteen kulmaksi.

Näitä paikkoja lukuun ottamatta paine oli loppua kohden alati enemmän PK-päädyssä. Vaasalaiset hakivat tasoitusta vimmatusti vaarallisten erikoistilanteidensa voimalla, mutta todelliset vaaratilanteet jäivät vähiin. Näin PK kuittasi kotiottelusta täydet pisteet, sarjan kolmostilan ja jo yhdeksännen perättäisen tappiottoman ottelunsa.

- Jätkien itseluottamus on noussut entisestään. Meillä on halu voittaa, emmekä nytkään tulleet tappioasemassa kentälle leuka rinnassa, Marko Pesonen kehuu.

Kiiston vaarallisimmat aseet olivat tiedossa, eikä vastustajan peli yllättänyt Pesosta ja kumppaneita nytkään.

- Avauspuoliskon suoraviivainen pelimme sopi heille turhan hyvin. Toisella puoliajalla muutimme tyyliämme aavistuksen, ja se puri hienosti. Etsimme avoimia väyliä nostamatta omaa peliämme liiaksi. Niitä myös löytyi.