| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Pallo kesytetään jo pienenä
Joskus valmentaja voi sitoa nauhatkin. Sini Kosonen solmi Nanna Savolaisen kengät, että pallo pysyisi paremmin hallinnassa.
Valeria Korhonen, Lotta-Emilia Hyvönen ja Krista Vainikainen tykkäävät treeneistä.
Klubi-36:n kaikkein pienimpien neitien - eli nuorempien E-junioreiden, vuosina 2002-04 syntyneiden - joukkueeseen on tullut mukavasti pelaajia. Ei kuitenkaan vieläkään liikaa.
- Meillä on noin 20 pelaajaa. Mutta tänne voi tulla mukaan, eikä tarvitse olla valmiiksi mitään pelitaitoja, joukkueen valmentaja
Aikaisempina vuosina pienimpien joukkueessa on ollut kymmenkunta pelaajaa, mutta nyt tyttöjalkapallo näyttää kiinnostavan entistä enemmän. Kosonen kertoo, että joukkue muun muassa mainosti toimintaansa kouluilla.
- Yksi syy voi olla se, että moni haluaa kuulua joukkueeseen. Meillä on hyvä yhteishenki.
Tiistaina jalkapallohallilla harjoiteltiin puskua, kuljetusta, syöttöä ja haltuunottoa, sekä pomputtelemista.
- Alussa lähdemme täällä ihan perusasioista.
Ja jalkapallo-opin aprobatur lähtee vieläkin syvemmältä. Ensimmäisten asioiden joukossa valmentaja kertoo tytöille, mitä jalkapallo on.
- Pienten tyttöjen kanssa pitää olla kärsivällinen, mutta tämä on hyvin piristävää. Tytöt ovat mukavia ja avoimia.
E-junioreita nuoremmat pelaavat jalkapallokerhossa, jossa useat näistäkin tytöistä ovat hankkineet ensimmäiset jalkapallo-oppinsa. Jalkapallokerhossa jalkapalloilua lähestytään leikin kautta, mutta E-junioreissa jo pelataan otteluita. Joukkue on ilmoittautunut piirisarjaan, johon on tähän mennessä ilmoittautunut kaikkiaan kymmenen joukkuetta. Kauimmaiset ovat Joensuusta ja Varkaudesta. Pienellä kentällä on yhtä aikaa maalivahti ja neljä pelaajaa.
Joukkue aloitti harjoittelun marraskuussa ja piirisarja pyörähtää vauhtiin toukokuussa. Tytöillä on kahdet harjoitukset viikossa.
- Aika on kortilla tässäkin hallissa, Kosonen sanoo.
Joukkueen pelaajat
- Pujottelu ei ole niinkään vaikeaa, Valeria jatkaa.
Valeria valitsi jalkapallon omaksi lajikseen, koska Lotta-Emilia, joka on hänen serkkunsa, pelasi sitä. Lotta-Emilia tykästyi jalkapalloon jalkapallokerhossa. Kristan innoittaja lajin pariin oli hänen viisivuotias veljensä.
Tyttöjen mielestä kahdet harjoitukset viikossa on sopiva määrä. Lisäksi tulossa olevat oikeat ottelut jännittävät vähän.
Viime kesänä osa tytöistä pääsi kokeilemaan otteluiden pelaamista Puma Girls -Cupissa. Silloin vastustajat olivat vanhempia ja enemmän pelanneita. Ensi kesänä Klubi-36 järjestää kesäkuun 8.-10. päivinä Puma Girls -Cupin ja tällä kertaa tytöt aikovat jo panna kampoihin.
|
|

