EmediateAd

LL-89 leikitellen voittoon

6.2.2012 11:00
Kuva: Riitta Kumpulainen

LL-89 teki Naantalin VG-62:sta sunnuntaina reikäjuustoa. Ylivoimaiseen 28-1 -voittoon päättyneessä ottelussa nähtiin mitä mielikuvituksellisimpia yksilösuorituksia, joiden edessä vieraiden maalivahti Tiia Hurskainen oli helisemässä. Tässä onneaan kokeilee Essi Vanhala (keskellä).

Petri Karvinen

"Miksi vingutte/miksi koitatte vastustaa?/Ette meille mitään voi!" Näillä sanoilla alkaa heviyhtye Teräsbetonin kappale Vihollisille, joka on käynyt Lapinlahden jäähallin ringetteyleisölle varsin tutuksi kuluvan kauden aikana.

Edellä mainittu musiikkiteos soi lähes jokaisen erän alussa, kun Lapinlahden Luistin -89:n joukkue luistelee jäälle. Sattumasta on tuskin kyse, niin osuvasti kappaleen sanat kuvaavat lähes jokaista hallissa pelattavaa Ringeten SM-sarjan ottelua.

Eilen asian sai havaita todeksi naantalilainen VG-62, jolla ei ollut maailmanmestareita vastaan mahdollisuuden häivääkään. LL-89 vei voiton vastustamattomasti maalein 28-1 (6-0, 10-0, 4-0, 8-1).

- Ei kai näihin muuten voi motivoitua kuin treenaamisen kautta. Tänään yritettiin maalintekoa etukulmalta, hyökkääjä Essi Vanhala myönsi taiston tauottua.

Kotiyleisölle ottelun mielenkiintoisinta antia taisivatkin olla Vanhalan ja toisen kotiyleisön suosikin Anne Pohjolan saavuttamat henkilökohtaiset merkkipaalut: päätöserässä Vanhala merkkautti tililleen kauden 50. maalinsa ja Pohjola sesongin 250. pisteensä.

- On noita mukava saavuttaa, ei maalintekoon koskaan kyllästy, Vanhala hymyili omaa ennätystään.

Ne harvat, jotka sunnuntaina kannattivat naantalilaisvieraita, eivät juuri ilonaiheita saaneet. Kuvaavaa on, että Anne Pohjolan saavuttama huikea koko kauden pistesaldo on suurempi kuin VG-62:n kaikkien pelaajien tähänastiset tehot yhteensä.

LL-89:n maalilla pelivälineitä pysäytellyt Johanna Mikkonen ei juuri joutunut hikoilemaan. Hän sai ottelun aikana torjuttavakseen yhteensä 20 laukausta, joista useimmat olivat varsin kehnoja.

Lapinlahtelaisten tehokkaimmat sunnuntain ottelussa olivat tuttuun tapaan Anne Pohjola (7+11) ja Marjukka Virta (9+10). Kapealla pelaajaringillä peliin lähteneen LL-89:n päävalmentaja Juha Pohjolan mukaan joukkuetta vaivannut loukkaantumissuma on helpottamaan päin.

- Jonna ja Maiju Ruotsalainen olisivat ehkä olleet pelikunnossa jo tänään, mutta päätimme ottaa varman päälle. Riikka Yli-Arvela puolestaan oli luvallisella vapaalla ja palaa kentälle seuraavaan otteluun, Pohjola ynnäili.

Kati Koskelinin ja Tiina Monosen diagnoosit sen sijaan ovat edelleen karut: heitä ei tällä kaudella kentällä nähdä. Seurajoukkueiden MM-turnauksessa ristisiteensä rikkonut Koskelin leikataan Pohjolan tiedon mukaan tänään maanantaina.

Seuraavan kerran LL-89 on tositoimissa ensi lauantaina. Tuolloin lapinlahtelaisten vieraaksi saapuu Raision Nuorisokiekko.