EmediateAd

Kolarin ja Ylösen paperit PK-37:lle

1.9.2010 12:01
Kuva: Jorma Ylönen

Yli 40 A-maaottelun pelaaja Harri Ylönen esiintynee tällä kaudella ainakin kerran PK:n paidassa.

Arto Myöhänen

Jalkapallon siirtoikkuna sulkeutui viime yönä muutamaksi kuukaudeksi. Kakkosessa pelaava Pallo-Kerho 37 sai loppukaudeksi riveihinsä Jussi Kolarin yhteistyöseura KuPS:sta. Kuopiolaisliigajoukkueen apuvalmentaja Harri Ylönen saattaa myös vielä tällä kaudella palloilla PK:ssa, sillä hänen paperinsa siirrettiin iisalmelaisseuraan.

Viime kauden päätteeksi liigatasolla lopettanut Ylönen on harjoitellut KuPS:n mukana, joten kylmiltään hän ei pelaamaan ryhdy. Ylönen esiintyy todennäköisesti PK:n paidassa kauden viimeisessä kotiottelussa Kajaanin Hakaa vastaan. Ottelu pelataan 26. syyskuuta.

PK:n seuraava kotipeli on jo ensi sunnuntaina FCV:tä vastaan, mutta Ylönen sai viime perjantain kiivaassa liigapelissä TPS-KuPS yhden ottelun toimitsijakiellon, joka koskee myös pelaamista.

PK:lla on tällä kaudella ollut lähes jokaisessa ottelussa kolme KuPS-apua.

Alkukaudesta farmipelaajat olivat Petteri ja Simo Rönkkö sekä Jussi Kolari. Petteri Rönkkö siirtyi sittemmin Ykkösen Jippoon, ja hänen veljensä Simo puolestaan on ollut jo muutaman viikon ajan PK:n listoilla.

Kolmikon lisäksi KuPS:sta ovat käyneet PK-paidassa Ilja Venäläinen, Samuli Kaivonurmi, Aleksi Paananen ja Raphael Udah.

Harri Ylösellä on takana huima ura, sillä hän on saavuttanut Valkeakosken Hakassa kolme Suomen mestaruutta ja kaksi Suomen Cupin voittoa.

Puolustajana pelannut Ylönen on edustanut Hakan lisäksi Suomessa KuPS:aa. Veikkausliigapelejä hän ehti pelata kaikkiaan 278.

Ylönen pelasi A-maajoukkueessa kaikkiaan 46 kertaa, ja ulkomaiden kentätkin tulivat hänelle tutuiksi Norjassa ja Saksassa.