| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Lauantai 4.2.2012 |
|
Klubi-36:n B:llä edessä tiivistahtinen sarja
Klubi-36:n iloinen B-tyttöjen joukkue aloittaa Ykkösen ensi sunnuntaina Oulussa.
Klubi-36:n B-tyttöjoukkue pelasi koko viime kauden ikäluokan SM-sarjassa, mutta putosi syksyllä Ykköseen. Joukkue on valmistautunut ensi sunnuntaina alkavaan kauteen huolellisesti ja hyvällä asenteella, eikä menestyminen jää ainakaan fysiikasta kiinni.
Valmentaja
- Olemme harjoitelleet niin, kuin menestystä hakevan jalkapallojoukkueen pitääkin. Jos se ei kuitenkaan riitä SM-sarjaan nousuun, niin silloin lohkossa on vielä meitäkin parempia joukkueita, toteaa Kukkonen muutamaa päivää ennen sarja-avausta.
Klubi avaa kauden sunnuntaina Oulussa kohtaamalla ONS:n kakkosjoukkueen. C-lohkossa pelaa vain kymmenen joukkuetta, sillä kaksi joukkuetta luopui.
Sarjaohjelma on iisalmelaisjoukkueen osalta todella tiivis, sillä Klubi pelaa yhtä peliä vaille kaikki reilussa kuukaudessa. Kukkonen ajattelee asian niin, että tiiviistä tahdista voi olla hyötyä.
- Pelirytmi säilyy hyvänä, ja jos menestymme hyvin, niin saamme kesä-heinäkuulle hyvän valmistautumisjakson ennen uuden sarjan alkamista, kertoo Kukkonen.
B-tyttöjen joukkue koostuu 1992-1994 syntyneistä pelaajista. Klubin riveissä on mukana lisäksi kaksi 1995 syntynyttä tyttöä.
Kaikkiaan Kukkosella ja toisen valmentajan sekä joukkueen johtajan hommia tekevällä
- Peltolan Janne rooli on ollut talvella todella tärkeä. Hän on tehnyt valtavasti töitä joukkueen eteen, kiittelee Kukkonen.
Viisi kertaa viikossa talven ajan harjoitellut Klubi on pelannut viitisentoista harjoitusottelua. Matkan varrella on tarttunut myös hyviä päänahkoja, sillä SM-sarjassa pelaavat KMF ja ONS ovat kaatuneet kertaalleen.
Kukkonen nostaa joukkueen vahvuuksiksi joukkuepuolustamisen ja oman pelitavan löytymisen.
- Tyttöjen kunto kestää kovankin juoksemisen ja puolustamisen. Varsinaisia tyttöjoukkueita vastaan päästimme talven harjoitusotteluissa ainoastaan kolme maalia. Harjoituspeleissä olemme myös luoneet tilanteita hyvin, joten paketti on aika hyvin kasassa, selvittää Klubi-luotsi.
Kukkonen povaa lohkon kärkipäähän kemiläistä Visan Palloa, Kokkolan GBK:ta ja Vaasan IFK:n kakkosjoukkuetta.Vaasalaisjoukkue ei kuitenkaan voi nousta SM-sarjaan, koska siellä on jo seuran ykkösryhmä.
Klubi pelaa pari, kolme ensimmäistä kotiotteluaan hiekalla. Niinpä joukkue menee ensimmäisen kerran hiekalle harjoittelemaan ensi maanantaina.
- Jos pelejä on hiekalla, niin sitten pelataan hiekalla. Emme ryhdy valittamaan olosuhteista eikä mistään muustakaan. Ennen ensimmäistä kotipeliä on tarkoitus harjoitella viikko hiekalla, pohtii Kukkonen.
|
|
|
25.4. Klubi-36-OuHu 2.5. FC United-Klubi-36 9.5. Klubi-36-VIFK/2 13.5. Klubi-36-RoPS 16.5. Visan Pallo-j-Klubi-36 23.5. SIF-Klubi-36 30.5. Klubi-36-GBK 13.6. Klubi-36-FC Wimma |

