| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Jäähyt maksoivat FBI:lle tärkeät pisteet
FBI:n Pauli Aaltokoski iski alivoimalla 3-3 -tasoituksen, mutta vierasjoukkue Coach Team vei lopulta pisteet mukanaan maalein 6-3.
Kovin odotuksin salibandyn II divisioonakauteen lähtenyt iisalmelainen FBI ei ole saanut koneitaan käyntiin odotetulla lailla. Joukkueen tappioputki venähti jo kahdeksan ottelun mittaiseksi, kun juukalainen Coach Team haki perjantai-iltana Iisalmesta vieraspisteet maalein 4-6 (1-1, 1-2, 1-3).
Ottelu alkoi FBI:n kannalta lupaavasti, kun vajaan viiden minuutin pelin jälkeen
Myös toinen erä alkoi samalla tavalla. Vajaan viiden minuutin pelin jälkeen kotijoukkueen
Kolmannen erän alussa FBI joutui jälleen alivoimalle, mutta tällä kertaa
Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä
Myös Ruotsalaisen illan toinen osuma kolmannen erän puolivälissä syntyi ylivoimalla. Vajaat viisi minuuttia ennen loppua vieraat karkasivat jo kolmen maalin karkumatkalle, kun juukalaisten pelätyn ykköskentän kolmas lenkki
Isäntien
- Harmittava tappio. Tasakentällisin pelasimme aivan hyvää peliä, mutta sitten muutamat turhat jäähyt rikkovat koko pelin luonteen ja oman pelaamisemme. Tämä oli niitä otteluja, jotka meidän olisi pitänyt ehdottomasti voittaa, mutta aina se ei mene niin, harmitteli FBI:n valmentaja
Sirviö ei ollut lainkaan tyytyväinen muutaman pelaajan asenteeseen.
- tietyt pelaajat alkavat aina urputtamaan tuomareiden vihellyksistä, ja se tarttuu sitten muihinkin pelaajiin. Se rikkoo myös keskittymisen pelaamiseen, ja vastustaja rankaisee heti herpaantumisista, Sirviö päivitteli.
FBI:llä on seuraavaksi otteluohjelmassa kolmen ottelun vierasputki. Vastassa ovat juuri karsintaviivan yläpuolella olevat E-KI ja Cremasters sekä keskikastin yläpuolella oleva SB Welhot Nilsiä.
- Seuraaviin otteluihin pitää näköjään tehdä radikaaleja muutoksia, ja istuttaa muutamia pelaajia viltissä. Peliaikaa annetaan niille, jotka jaksavat keskittyä itse otteluun. Tappioputki on kasvanut pitkäksi, mutta ei tässä auta lannistua. Kyllä me sarjapaikan tällä kaudella vielä säilytämme, Sirviö vakuutteli
|
|

