EmediateAd

"Hyvä, että tuli ongelmia"

27.12.2011 11:00
Kuva: Markku Ropo, arkisto

Viime keväänä LL-89 sai tyytyä ringeten SM-hopeaan, mutta tällä kaudella kirkkaimpiin mitaleihin uskotaan vahvasti. Marjukka Virran ja kumppaneiden tavoitteena on myös mestaruus huomenna alkavista seurajoukkueiden MM-kisoista.

Petri Karvinen

Vaikka Ringeten SM-sarjassa vietetään parhaillaan joulutaukoa, jännitettävää riittää myös joulun välipäiviksi. Kansainvälisen ringetteliiton kautta aikain toinen seurajoukkueiden MM-turnaus polkaistaan käyntiin keskiviikkona Turussa, ja mukana ovat lajin kirkkaimmat huiput niin Suomesta, Ruotsista kuin Kanadastakin.

Kotimaan kaukaloita ylivoimaiseen tyyliin hallitseva Lapinlahden Luistin -89 hakee kisoista kultamitalia. Tavoite on kova, varsinkin kun ottaa huomioon joukkueen viimeaikaisen kompuroinnin SM-sarjan heikompia joukkueita vastaan. Tähtihyökkääjä Marjukka Virta myöntää, että otteiden pitää parantua MM-taisteluun merkittävästi.

- Edessä on tosi kovatasoinen turnaus, jossa voimme voittaa kenet tahansa. Mutta kieltämättä vähän jännittää, miten joukkue reagoisi, jos tulisi kauden ensimmäinen tappio, Virta pohtii.

Erääksi syyksi tavallista vaisumpiin peliesityksiin Järvenpään Haukkojen ja Naantalin VG-62:n vieraana Virta mainitsee Jonna Ruotsalaisen ja Anne Pohjolan loukkaantumiset, jotka sekoittivat monen lapinlahtelaisen pelilliset pasmat pahemman kerran. Peiliinkin on kuulemma tullut katsottua.

- Myös peruspelaamisemme oli noissa peleissä heikkoa. Kaipa meillä oli latautumisongelmia ja ajatukset jo pienessä pelitauossa, en sitä ihan tarkkaan tiedä.

Päävalmentaja Juha Pohjolaa pieni kompastelu SM-sarjassa ei haittaa, päinvastoin.

- Se oli vaan hyvä juttu. Siinä tavallaan tiputtiin maan tasalle: töitä pitää tehdä ja joka vaihdossa antaa kaikkensa, sillä osaavat ne muutkin pelata, kokenut käskyttäjä järkeilee.

Sitä, onko joukkueen peli h-hetkellä täysin uomissaan, ei Pohjola lähde etukäteen spekuloimaan. Vasta ottelut näyttävät, nousevatko pelaajat tiukassa paikassa omalle tasolleen.

- Kyllä meillä on tietotaitoa turnauksen voittamiseen, mutta se tekemisen laatu on jokaisella oman pään sisällä.

Viime päivinä lapinlahtelaiset ovat keskittyneet lähinnä joulukinkun sulatteluun, mutta ajatukset on käännettävä tosipeleihin jo varsin pian. Joukkue matkustaa Turkuun tänään ja avausottelu kanadalaista Richmond Hill Lightningia vastaan on edessä huomenna torstaina.

- Tässä se, joka tekee vähiten virheitä, on vahvoilla. Emme silti lähde peruuttelemaan, vaan 110 lasissa haetaan voittoja, Pohjola muotoilee.

LL-89 sai turnauksen alla jobinpostia, kun Anne Pohjolan ja Marjukka Virran kanssa hyökkäyspään tehoista kuluvalla kaudella pitkälti vastannut Tiina Mononen loukkasi harjoituksissa olkapäänsä. Hänen ja myös olkapäänsä loukanneen Essi Vanhalan pelikunnosta MM-jäillä ei ole täyttä varmuutta.

Yläsavolaiset suuntaavat Turkuun joka tapauksessa iloisin mielin. Pienen lajin urheilijoille kansainväliset ottelut ovat harvinaista herkkua, joita voi jälkeenpäin muistella hymyssä suin. Kokeneelle arvokisakävijä Virralle lisälatausta tuo se, että hän pääsee palaamaan lapsuusvuosiensa kotihalliin ringeten merkeissä.

- Se on hirveän kiva juttu, vaikka onhan se Kupittaa vuosien mittaan muuttunutkin, Aurasta kotoisin oleva Virta iloitsee.

- Ja etenkin pelejä kanadalaisia vastaan on odotettu pitkään. Onhan tuo sellainen kokemus, mitä ei varmaan omalla uralla enää myöhemmin eteen tule!

Ringette WCC 2011:

Seurajoukkueiden virallinen MM-turnaus Turun Kupittaalla.

Joukkueet: LL-89, LuKi-82, RNK Raisio, USK (SWE), Richmond Hill Lightning (CAN), Cambridge Turbos (CAN).

Hallitseva mestari Cambridge Turbos (Kanadan WCC-turnaus 2008).

Joukkueet pelaavat yksinkertaisen runkosarjan, minkä jälkeen edessä ovat välierät ja sijoitusottelu 5-6.

Mitalipelit uudenvuodenpäivänä 1.1.2012.