| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 8.2.2012 |
|
Hyvä draivi kantanut PK:n jo neljänneksi
Jussi Kolari (vas.) ja Simo Rönkkö juonivat viime sunnuntaina tästä vapaapotkutilanteesta PK:n avausmaalin, jonka kopsautti Kolari nätisti verkkoon. Oikealla mainion kauden pelannut kuuden maalin mies Jani Laukkanen.
Pallo-Kerho 37:n edustusmiehistö on näyttänyt tällä kaudella useaan otteeseen pitkää nenää ns. asiantuntijoille, jotka rankkasivat
Kun sarjasta on enää pelaamatta seitsemän kierrosta, on PK:lla vielä kaikki mahdollisuudet ainakin lohkon kakkoseksi. Kärkijoukkue FC Santa Claus on yhdeksän pistettä edellä, mutta rovaniemeläisten viime aikojen otteet eivät kyllä vakuuta; kaksi tappiota jo peräkkäin.
PK on hävinnyt edellisen kerran heinäkuun 10. päivänä, jolloin Santa Claus oli pelillisesti selvästi heikompi, mutta voitti Iisalmessa rankkarimaalilla 1-0.
Iisalmelaisjoukkueella on alla jo peräti kahdeksan perättäistä tappiotonta ottelua saldolla neljä voittoa ja neljä tasapeliä (maalit 18-13).
- Tarkoituksena on ehdottomasti jatkaa tätä hyvää virettä. Yhtenä mottona meillä on, ettemme häviä tällä kaudella samalle joukkueelle kahdesti. Kiisto voitti meidät heinäkuun alussa kotonaan 1-0, vaikka pelasimme pitkään miesylivoimalla, toteaa Marko Pesonen.
KuPS:n kanssa keväällä solmittu farmisopimus on osoittautunut PK:lle kultaakin kalliimmaksi, mutta myös ns. omat pelaajat ovat nostaneet tänä kesänä paljon tasoaan.
- Otetaan esimerkiksi vaikkapa
Joukkueen alakerta on "Peksin" kasvatteja pullollaan. Puolustuspeli onkin sujunut mainiosti, sillä PK:n verkkoon on tehty lohkon neljänneksi vähiten osumia.
- Mutta toki KuPS-pelaajat ovat olleet meille todella iso apu. Keskiviikkona olimme pelillisesti jäljessä FC YPaa, mutta
Vahvan kauden PK:n keskikentän moottorina pelannut
- Lisäksi saamme
Kiistolla on mielenkiintoinen saldo tämän kauden peleistä. Se on kerännyt valtaosan pisteistään kotona, jossa se ei ole hävinnyt vielä kertaakaan. Viidentenä olevan vaasalaisryhmän vieraspelit eivät puolestaan ole hurmanneet, sillä vierassaldo on 1-5-3.
- Kiisto on rutinoitunut ja suoraviivaista peliä pelaava joukkue. Painimista ja taistelua kakkospalloista tulee varmasti, ja niissä meidän pitää olla sunnuntaina vahvoja. Kaikkemme teemme, että tappioton putki jatkuu Kiisto-pelinkin jälkeen, hymyilee Pesonen.
PK-37-FC Kiisto pelataan sunnuntaina Sankariniemellä klo 18.30.
|
|

