| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Tiistai 7.2.2012 |
|
Hei, me luistellaan!
5-vuotias Sini Passiniemi osallistui monen muun lapsen kanssa Uppo-Nallen ensimmäiseen luistelukoulutapahtumaan.
Iltaviiden jälkeen alkaa Kankaan jäähallin ykköspukuhuone täyttyä pienistä tytöistä ja pojista sekä heidän vanhemmista. Iloinen puheensorina täyttää huoneen, kun lapset valmistautuvat Iisalmen ensimmäiseen Uppo-Nallen luistelukouluun.
Maanantai-iltana vietettiin luistelukoulun tutustumiskertaa, mutta toki kaikki halukkaat pääsivät liukkaalle jäälle potkimaan syksyn ensimmäisiä luistimen piirtoja.
Osa lapsista oli jo käynyt pitkin syksyä hakemassa tuntumaa muun muassa jokamaanantaisesta yleisöluistelusta, mutta oli joukossa aivan elämänsä ensimmäistä kertaa luistimilla oleviakin.
Uppo-Nallen luistelukoulun päävastuullisena vetäjänä toimii Kuopion Taitoluistelijat, ja luistelukoulu toimii nykyään Kuopion lisäksi Leppävirralla, Lapinlahdella, Sonkajärvellä ja Iisalmessa.
Iisalmen ensimmäiseen luisteluiltaan lähti mukaan nelisenkymmentä innokasta 3-12-vuotiasta lasta. Viime viikolla homma aloitettiin Sonkajärven uudessa hallissa, jossa oli mukana niin ikään kymmeniä lapsia.
- Lapset jaetaan jatkossa iän ja luistelutaitojen mukaan ryhmiin. Uppo-Nallen luistelukoulu on ns. perusluistelukoulu, jossa harjoitellaan perustaitoja. Jatkossa lapsi voi halutessaan suuntautua taitoluistelun, jääkiekon tai vaikkapa ringeten pariin, kertoi
Ylä-Savossa Uppo-Nallen luistelukoulut pyörivät kullakin paikkakunnalla kerran viikossa.
Tämän lisäksi koulujen oheen perustetaan Uppo-Nallen luistelukoulujen ns. jatkoryhmä eli taitoluistelun valmennusryhmä. Tässä ryhmässä luistelevat harjoittelevat näillä näkymin viikoittain niin Iisalmessa, Sonkajärvellä, Lapinlahdella kuin Kuopiossakin.
Jokaisella paikkakunnalla luistelukoulun vetovastuu on annettu paikallisille urheiluseuroille. Iisalmessa luistelukoulua vetää Iisalmen Naisvoimistelijat.
- Toki meillä (KuTa) on myös tarkoituksena levittää taitoluistelutietoutta muillekin pohjoissavolaisille paikkakunnille. Tosiasia on kuitenkin se, että ensin pitää hallita perusluistelu ennen kuin voi siirtyä harrastamaan taitoluistelua, selvitti Kunnas.
Iisalmelainen
Topakasti tyttö lähti jäälle myös maanantai-iltana, vaikkei itse Uppo-Nallea jäällä nähtykään.
|
|

