| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Perjantai 3.9.2010 |
FBIpave romahti
FBIpaven Ismo Kataisen kaksi maalia olivat laiha lohtu sinipaidoille, kun VarTa vei pisteet maalein 4-13.
Nukahtelua, huolimattomuutta, hazardisyöttöjä ja luokattomia laukauksia; kaikkea tätä oli täynnä FBIpaven peli salibandyn II divisioonassa Varkauden Tarmoa vastaan. Sellaisen virhesuman jälkeen, mitä isännät tekivät, eivät lukemat taululla tuolla tasolla voi olla muuta kuin rumat. Tällä kertaa ne olivat 4-13 (1-1, 2-8, 1-4).
Alkukaudesta FBI hävisi Varkaudessa lukemin 6-4, joten ottelusta oli ennakkoon odotettavissa keskikastin vääntö. Toisin kuitenkin kävi.
Vaikka avauserä oli numeroiden valossa tasainen, ei se kertonut koko totuutta. FBI ei lähtenyt nopeisiin ja suoraviivaisiin hyökkäyksiin ja lähti vierasjoukkueen hitaan rakentelun systeemiin mukaan.
Ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin kotijoukkueen
Toisessa erässä VarTa alkoi pelaamaan ja FBI jatkoi ensimmäisen erän pelailua. Isännätkin saivat jokusen tilanteen luotua, mutta mikään ei onnistunut, ei edes avopaikasta tolppaa lähemmäksi.
Vieraat sen sijaan onnistuivat kovalla prosentilla FBIn pelaajien tehdessä hirmuisesti virheitä.
Toista erää oli pelattu 2.37, kun
Vajaat kaksi minuuttia edellisestä kotijoukkue menetti pallon hyökkäyksestään ja VarTa lähti nopeaan vastaiskuun.
Kentän kunkku
Ajassa 5.04
FBIn harhasyötön jälkeen
Alivoimamaali tuntui lyöneen FBIn selkärangan kerrasta poikki.
Sen jälkeen kotijoukkueen virheiden määrä kasvoi entisestään ja peli repesi täysin VarTan hyväksi.
Kotijoukkue ei saanut missään vaiheessa kunnon kiriä aikaiseksi ja Kataisen toisen erän lopussa tekemä 3-9 ja
Varkauden leirissä ottelun tehokkaimmat olivat Kankkunen (4+3) ja
FBIpaven valmentaja
- Hävettää, täysin anteeksiantamatonta. Harjoittelumäärä ei riitä. Joulukuusta lähtien harjoituksissa osallistumisprosentti on ollut pientä ja se kyllä näkyy viisikkopelissä. Tuntuu, että olemme pudonneet alkukauden tasolle tai jopa vajonneet vielä siitäkin alaspäin. VarTa puolestaan oli kehittynyt ja pelasi hyvän ottelun, Karttunen totesi.
- Muutenkin asenne oli todella löysä, emmekä pelanneet ollenkaan pelisuunnitelman mukaan. Emme lähteneet suoraviivaisiin ja nopeisiin avauksiin, vaan hieroimme palloa omassa päässä. Se poikii virheitä ennemmin tai myöhemmin. Ihmeitä pitää tapahtua, että pystyisimme viikon päästä haastamaan Lihamyllyn.
|
|

