| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 22.2.2012 |
|
Armo kävi oikeudesta
Luis Salgadon (numero 9) pelilupaepäselvyyksille saatiin viimeinen sinetti lauantaina. Sampo sai kahdeksan menettämäänsä pistettä takaisin ja taistelee jälleen paikasta pudotuspeleihin.
Lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Pielaveden Sampo sai keskiviikkona pitkästä aikaa aihetta riemuun. Urheilun oikeusturvalautakunnan iltapäivällä julkistaman päätöksen mukaan joukkue sai marraskuussa menettämistään 20 pisteestä takaisin kahdeksan.
Pistepalautus nosti pielavetiset liigan 11. sijalta kahdeksanneksi, juuri ja juuri playoff-viivan yläpuolelle. Päävalmentaja
- Myöhemmin tätä ehtii sitten miettimään enemmän, mutta juuri nyt olo on tosi hyvä! Tuntuu, että oikeus on voittanut, Tuovinen tunnelmoi tuoreeltaan.
Hakkuri
- Kun olin uskotellut itselleni jo pitkään, ettei muutosta tulisi, tämä päätös tuntuu nyt ekstrahienolta. Kyllä tämä antaa valtavasti lisäpotkua kauteen! Tuovinen iloitsi.
Lentopalloliiton alkuperäisessä rangaistuksessa Sampo oli tuomittu häviämään kauden ensimmäiset 11 otteluaan vastustajilleen erin 0-3. Asiaa käsitellyt oikeusturvalautakunta kohtuullisti rangaistusta siten, että se palautti voimaan alkuperäiset ottelutulokset. Lisäksi rangaistus lieveni niin, että Sampo menetti 20 pisteen sijasta 12 pistettä.
Kokenut yleispelaaja
- Hyvä fiilis on, koska kukaan ei tätä odottanut. Ihan on oikeudenmukaisen tuntuinen tuomio, ei valittamista, Sammelvuo kommentoi.
Lautakunnan päätös sitoo liigaa ja liittoa, joten asia on nyt loppunkäsitelty.
- Hatunnosto oikeusturvalautakunnalle, perustelut olivat oikeansuuntaiset. Päätöksellä tultiin nykyaikaan, Mestaruusliigan toiminnanjohtaja
|
|

