| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Antti Ruuskanen selätti selkäkivut
- Ei haittaa vaikka kärki on vähän sohjossa. Pielaveden erämetsien mies Antti Ruuskanen uskaltaa ulkoiluttaa kilpailuvälineitään myös talvella.
Keihäänheittäjä
Potschefstroomissa Etelä-Afrikassa marras-joulukuussa kolmen viikon ajan leireillyt Ruuskanen kehuu huoltojoukkoja ja leirin järjestelyjä muutenkin.
- Sain ennen leiriä Ahoselta neuvoja, ja leirillä Malinen teki hyvää työtä. Juuri näin leireillä huolto pitääkin järjestää. On lääkärit, hierojat ja fysioterapeutit mukana, Ruuskanen kiittelee.
Ruuskanen tuntee lähtevänsä hyvistä asemista ratkaiseville harjoitusjaksoille, joiden avulla hän tähtää menestykseen ensi kesän Helsingin EM-kilpailuissa ja Lontoon olympialaisissa.
- Etelä-Afrikan ohjelmassa oli peruskuntoa, ja tässä vaiheessa päällimmäisiä tavoitteita olivat terveenä pysyminen sekä mielen virkistäminen.
- Seuraavilla leireillä tähtään siihen, että saisin aikaistettua alkukesän tuloskuntoa kotikisoja varten. Myös tekniikka pitää saada kuntoon, Ruuskanen kertoo.
Ruuskanen ja hänen valmentajansa
- Ongelmani on, että viimeisestä hypystä oikea jalkani jarruttaa liikaa. Siitä seuraa, että käsi karkaa tai tuki venyy. Tänä talvena ongelma yritetään korjata niin, että oikean jalan ylitys kävisi nopeammaksi.
- Minulla on mielikuva oikeasta suorituksesta, vaikken ole ihan täydellisesti vielä koskaan onnistunutkaan. Lähellä on kyllä ollut.
Ruuskanen kuvaa innostuneesti heittoa, jota hän toivoo Helsingin EM-finaaliin ja Lontoon olympiafinaaliin.
- Vahvuuteni on pitkä veto. Hyvä heitto on sellainen, että tuki pitää ja pääsen kunnolla ruotaisemaan. Silloin paineen tuntee koko kehossa, ja heitto tuntuu helpolta.
Vilkas ja sanavalmis Ruuskanen tietää myös, millaisella asenteella urheilussa onnistuu.
- On harjoiteltava tosissaan, mutta homma täytyy myös pitää iloisena. Tulosta tulee parhaiten, kun harjoittelusta myös nauttii.
Viime kesänä Ruuskanen oli Suomen paras keihäänheittäjä Daegun MM-kisoissa, vaikka selkä juonitteli alkukesästä lähtien. Hän oli MM-kisoissa yhdeksäs.
- Ensi kesän arvokisoissa haluan parantaa parasta arvokisasijoitustani eli kahden vuoden takaisten Berliinin MM-kisojen kuudetta sijaa, Ruuskanen sanoo.
|
|

