EmediateAd

Anne Pohjola uskoo naisleijonien pronssiin

20.2.2010 11:01
Kuva: Riitta Kumpulainen

Anne Pohjola on olympialaisten seuraamisen sijaan keskittynyt asuntonsa remontoimiseen. Hän sanoo katsoneensa Suomen naisten jääkiekkojoukkueen otteita parin erän verran ja uskoo Suomen ottavan pronssimitalin.

Arto Myöhänen

Vuonna 2007 jatkoaikamaalillaan ringeten maailmanmestaruuden Suomelle ratkaissut lapinlahtelainen Anne Pohjola on tyytynyt seuraamaan Vancouverin olympialaisia lähinnä lehtien palstoilta.

Parin erän verran hän on kuitenkin seurannut naisleijonien otteita kiekkokaukalossa ja uskoo joukkueen nappaavan kotiintuomiseksi olympiapronssin.

- Aikaisemmin ringetessä maalivahtina pelannut Anna Vanhatalo siirtyi jääkiekon puolelle viime syksynä ja hänet valittiin heti olympiajoukkueeseen. Kiinnostukseni naisjääkiekkoon heräsikin pitkälti Vanhatalon vuoksi, sanoi nuhainen Pohjola perjantaina.

Hän ei katsonut toissayön USA-ottelua, mutta arveli lopputuloksen perusteella (USA:lle 6-0) Suomen joutuneen vietäväksi.

- Aika tylyjä lukemia USA ja Kanada ovat kisoissa takoneet, enkä millään usko naisleijonien pystyvän välieräpelissä yllättämään Kanadaa. Jospa joukkue ottaisi kuitenkin sen pronssin, tuumii LL-89:n pistelinko.

Aivan ventovieras laji ei jääkiekko ole Anne Pohjolallekaan.

Hän nimittäin pelasi aikoinaan lätkää Varpaisjärven Vireen joukkueessa.

- Olin muistaakseni silloin yläasteikäinen. Pelasin ohella myös ringetteä, joka veikin lopulta voiton, naurahtaa Pohjola.

Hän lisää, että jääkiekon pelaaminen on ihan mukavaa, ja LL:n harjoituksissakin sitä pelataan alkulämmittelynä aika ajoin.

- Lätkä on hieman ringetteä vauhdikkaampaa, kun siinä painetaan koko viisikon voimin kaukalon päästä päähän. Ihan kiva on kiekkoakin pelata, jatkaa Pohjola.

Ringette ei ole kuulu olympiaperheeseen, eikä Pohjola usko, että ihan lähiaikoina pääseekään.

- Lajin pitää levitä laajemmalle, ennen kuin voidaan puhua olympialaisiin pääsystä. Olihan sitä aikoinaan adressikin kiertämässä, että ringette olisi päässyt olympialaisten näytöslajiksi. Sinänsä uskoisin ihmisten haluavan ringetteä olympiatasolla katsoakin, ja mielestäni se sopii naisille jääkiekkoa paremmin, sanoo ringeten SM-sarjan pistepörssiä johtava Pohjola.