| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Anne Pohjola siivitti LL:n avausvoittoon
SM-sarjan pistepörssiä ylivoimaisesti johtava Anne Pohjola oli keskiviikkona melkoinen painajainen Richmond Hill Lightningin puolustukselle.
Lapinlahden Luistin-89 avasi ringeten seurajoukkueiden MM-turnauksen keskiviikkona erittäin terävästi, kun se kukisti Turun Kupittaalla kanadalaisen Richmond Hill Lightningin maalein 14-8 (4-0, 3-2, 4-3, 3-3).
LL vei erää lähes miten halusi takoen rinkulan neljä kertaa kanukkien veskarin selän taakse.
Avauserän lapinlahtelaisosumat merkittiin
Peli ratkesi oikeastaan jo ensimmäisen kahdeksan ja puolen minuutin aikana, kun LL iski vajaassa kolmessa minuutissa kolme maalia.
- Aistin jo tiistain harjoituksissa, että tytöillä kulkee tänään. No, enpä ollut väärässä, hymähti valmentaja Juha Pohjola.
Pohjola antoi kehuja koko joukkueelle, mutta tällä kertaa myös Anne-tytölleen.
- Harvoin tulee omaa lasta kehuttua, mutta tänään Anne oli kyllä todella hyvä.
Anne Pohjola summasi pelissä muhkeat tehopisteet 5+2, mutta koko hänen yleispelaamisensa oli ottelun tähtipelaajan luokkaa.
Muun muassa toisessa erässä LL:n pelatessa kolmella viittä vastaan piti Pohjola rinkulaa lähes kaksi minuuttia itsekseen, kunnes kanadalaispelaaja rikkoi häntä joutuen jäähylle.
Juha Pohjola iloitsi myös siitä, että maalit jakaantuivat avausottelussa peräti seitsemän pelaajan harteille.
Anne Pohjolan lisäksi pisteitä tekivät
Lapinlahtelaisten urakka jatkuu tänään peräti kahdella ottelulla. Ensin alkuiltapäivän pelissä tulee vastaan Luvian Kiekko-82 ja illalla Raision Nuorisokiekko.
- Tutut joukkueet tulevat vastaan ja raskas päivä on edessä. Tämän illan esityksen jälkeen voimme kuitenkin jatkaa turnausta luottavaisesti, uskoi Juha Pohjola.
|
|

