| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Ympäristötaidetta ja meditaatiokävelyjä
Metsäpolulla kulkevien ihmisten jono pysähtyy kuin seinään. Etumainen kävelijä ei ole enää voinut vastustaa mustikoiden houkutusta ja sitten kaikki muutkin kumartuvat poimimaan niitä, ennen kuin on pakko jatkaa matkaa.
Kansainvälinen Imagine Art in Nature -ympäristötaidetyöpaja on päättymäisillään Rautavaaran Metsäkartanossa ja liikumme Metsäkartanon ympäristössä katselemassa viikon aikana syntyneitä töitä. Espanjalaiset, saksalaiset, venäläiset ja suomalaiset osanottajat ovat tehneet ympäristötaidetta sekä Ylä-Keyrityn valkoiselle hiekkarannalle että sen viereisellä männikkökankaalle.
Ja syöneet mustikoita!
Ja myös kävelleet avojaloin rannalla ja sammalikossa.
Hän on myös joogaohjaaja ja tehnyt leiriläisten kanssa meditatiivisia harjoituksia.
- Olemme tehneet meditaatiokävelyitä metsässä ja rannalla.
Mort kertoo, että kun ryhmän jäsenet uskaltautuivat kävelemään ensimmäisen kerran sammalikossa paljain jaloin, he ilmoittivat kävelevänsä avojaloin koko loppuleirin ajan.
- Viikko on ollut aistikeskeinen. Olemme haistelleet ja maistelleet.
Työpaja on ollut enemmänkin prosessi kuin yksittäisiä taideteoksia tuottava tapahtuma. Toki niitäkin on syntynyt.
Rannan viereisen metsän männyistä voi löytää tarkkaan katsomalla erilaisia rakennelmia: tikkaita ja portaita. Rantahietikossa huomaa yhtäkkiä marjoista rakennetun kuvion. Metsäkartanossa vierailevat voivat myös katsella työpajan aikana syntyneitä valokuvia vastaanottoaulassa.
Ensimmäisenä päivänä töpajassa ideoitiin vapaasti. Kaikki etsivät ja löysivät oman paikkansa ja materiaalinsa.
- Kaikki tunsivat rannan omaksi paikakseen, ja olemme olleet rannalla joka päivä, sateellakin, Mort sanoo.
Ideoita kehiteltiin eteenpäin ja niitä työstettiin luonnonmateriaaleista luontoon. Mort huomauttaa, että ympäristötaiteeseen liittyy voimakkaasti ajatus kestävästä kehityksestä.
Metsäkartanon kv-koordinaattori
Leirin näyttelyn avajaisissa espanjalainen
Luonnonmateriaaleista on syntynyt mm. universumi, sudenkorento, perhosentoukkakotelo, pesä, hämähäkin verkkoja, woodoo-toteemi ja poro, jonka pää nyökyttelee liikkeen tahtiin.
Espanjalaiset, Murcian kaupungista tulleet työpajan osanottajat ovat ihastuneet suomalaiseen vihreään metsään. Ismael Peres ja
- Luonto täällä on todella erilainen ja parempi kuin kotiseudullani, kuivuuteen kyllästynyt Perez sanoo.
Diaz kertoo perhosentoukkakotelonsa kuvaavan hänelle rakkainta vuodenaikaa eli kevättä, jolloin luonto puhkeaa kukkaan ja tulee tuoksuja ja värejä.
Espanjalaiset osanottajat ovat tulleet Metsäkartanon leirille Platform-jäsenverkoston kautta.
Työpajaan osallistunut saksalainen
Metsäkartanossa järjestetään seikkailukasvatuksen konferenssi lokakuun alussa.
|
|

