| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 6.9.2010 |
Tynnyrissä kasvanut
Iisalmen silloiseen maalaiskuntaan kuuluneella Runnilla vuonna 1945 syntynyt
- Kirja perustuu muisteluihin, mutta on silti vahvasti fiktiivinen, nykyään Helsingissä vaikuttava Jauhiainen kertoo.
Runni ja Iisalmen seutu ovat Jouko Jauhiaiselle edelleen rakkaita. Lomamatkat suuntautuvat usein Ylä-Savoon. Varsinkin kesällä hän kertoo viettävänsä paljon aikaa lapsuuden tanhuvilla.
- Lapsuuteni Runni oli koti, joki, rautatie, juhannusjuhlissa juotu Olvin Rexporter-omenalimonadi. Kerran kuljetimme äidin kanssa lehmän huojuvan riippusillan yli. Yleensä oli kesä ja heinäntekoaika, Jauhiainen muistelee.
Kirjan nimelle on ihan oikea tausta. Teoksen ensimmäinen luku Turvallinen lapsuus sen kertoo:"Olen tynnyrissä kasvanut poika. Äitini kertoi panneensa minut tynnyriin seisomaan iltalypsyn ajaksi, jos kotona ei ollut muita vahtijoita. Pelkäsi minun juoksevan jokeen."
Perheeseen kuuluivat isä, äiti ja kahdeksan vuotta vanhempi veli.
- Vuonna 1939 vanhempani olivat perustamassa suutariliikettä Helsinkiin, mutta sota pilasi suunnitelmat. Isä oli pienenä poikana loukannut kelkkamäessä polvensa ja sen takia käynyt koulun Raajarikkoisten koulussa Helsingissä.
- Kaksitoista vuotta isää nuorempi äitini sai perheen jäämään Runnille äidin suvulta ostetulle pientilalle. Isäni oli lautamies ja herastuomari. Vähitellen äidin vaikutus talouden hoidossa lisääntyi. Vanhempieni onnistuivat ostamaan lisää maata. Alli ja Heikki sinnittelivät yli 30 vuotta karjatilallisina, Jouko Jauhiainen kertoo.
Isä olisi halunnut vanhimman poikansa jäävän kotitilalle vanhuuden turvaksi, mutta äiti halusi kouluttaa hänet.
- Olihan mustalainen ennustanut hänelle nuorena tyttönä useiden lehmien karjaa, poliisipoikaa ja toiselle pojalle häikäisevää menestystä.
Jauhiaisen äiti oli erikoisen innostunut koneista.
- Ollessaan autokoulussa 1970-luvulla hän ihmetteli, kun nuoret miehet eivät tienneet mitään kampiakselista. Hänelle kun moottorin rakenne oli opetettu jo kansakoulussa. Äiti oli suveeni traktorin- ja autonkuljettaja.
Kirjoittamisen Jouko Jauhiainen löysi vasta aikuisiällä.
- Kaaduttuani jäätiköllä vuonna 2003 ja joutuessani sen jälkeen moneen leikkaukseen tuli hetkiä, jolloin päivän murheet väistyivät ja huomasin vaeltavani Kiurujoen rannoilla.
Kysymykseen uusista kirjoista tekijä vastaa vain "aika näyttää". Aiheita ainakin on mielessä paljonkin.
- Kirjoittaminen on itsellenikin yllätys. Olen löytänyt uuden puolen minästäni.
|
|
|
ylioppilaaksi Iisalmen lyseosta 1963. filosofian maisteri, pääaineena matematiikka, Helsingin yliopisto. vuodet 1988-1992 Maunulan yhteiskoulun apulaisrehtorina. Maunulan yhteiskoulun (myöhemmin Maunulan yhteiskoulun ja Helsingin matematiikkalukio) rehtorina vuodesta 1992. kouluneuvoksen arvonimi 2008. eläkkeelle 1.8.2009. |

