| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Tiistai 7.2.2012 |
|
Sadistik Forestille levytyssopimus
Sonkajärveläinen Markus Makkonen (keskellä) on Sadistik Forestin sanoittaja, laulaja ja basisti. Esikoislevyllä soittavat myös Antti Heikkinen ja Vesa Mutka.
Underground-musiikin levittämistä varten
Levykaupoissa SF on jo 12.8., ja yhtye menee markkinoimaan sitä Ouluun tämän viikon lauantaina.
- Violent Journey Recordsilla on kokemusta markkinoida vaikeasti markkinoitavaa musiikkia. Yhtiö levittää punkkia ja metallia, kertoo Sadistik Forestin laulaja-basisti
Levyn materiaalin yhtye äänitti jo vuosi sitten SJEP-studioilla. Äänittämisestä, tuottamisesta, miksaamisesta ja masteroinnista vastasi
- Tämä oli riskitön sijoitus levy-yhtiölle, Makkonen sanoo.
Hän arvostaa sitä, että yhtyeillä on pieneen levy-yhtiöön suora yhteys. Pienellä levy-yhtiöllä on lisäksi kiinnostusta markkinoida kaikkia sainaamiaan bändejä.
Levynsä Sadistk Forest teki kolmimiehisenä, mutta nyt bändiin on liittynyt toinen kitaristi. Yhtyeessä soittavat:
Raskassoutuisuus on Makkosen mielestä death metalin isoin perisynti. Sadistik Forest on koettanut panostaa mieleenjääviin kitarariffeihin.
Makkonen sanoo, että Suomeen on ilmeisesti tulossa uusi death metal -aalto. Heidän lisäkseen muitakin saman tyylilajin bändejä on noussut esille.
- Omaan korvaan tuntuu, että meillä on toinen jalka 1980-luvun ja 1990-luvun alun death metal -aallossa - jo soittajien iän takia, Makkonen sanoo.
- Vaikutteet kuulee.
Vaikutteita ovat antaneet mm.: Possessed, Morbid Angel, Nile, Cannibal Corpse, Sepultura, Celtic Frost ja Slayer.
Makkonen määrittelee death metalin jo vanhaksi instituutioksi. Ensimmäisiä levyjä tehtiin jo 1980-luvulla. Metallimusiikin tyylilajina se on eräänlaista äärimmäisyyksiin vientiä. Siinä rumpukompit, kitara ja laulu uhmaavat fysiikan lakeja. Death metalin tunnistaa matalana murinana kulkevasta laulusta.
Death metalin syntyyn vaikuttivat sekä hc punk (mm. Discharge) että thrash ja grind metal. Makkonen mainitsee ensimmäisinä death metal -bändeinä mm. Wenomenin ja Slayerin. Myös Napalm Death vaikutti tyylilajin kehitykseen.
Iisalmessa Sadistik Forestia voi kuulla 9.10., jolloin Sahassa on kolmen death metal -bändin yhteiskeikka. Sadistik Forestin lisäksi lavalla nähdään Torture Pulse ja The Jasser Arafats. Järjestäjänä on
- Tiettävästi tämä on ensimmäinen puhtaasti death metal -keikka Iisalmessa. Yleensä extreme-bändejä katsomaan joutuu matkustamaan Kuopioon tai Ouluun, Makkonen sanoo.
|
|

