| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 8.2.2012 |
|
Ryijy syntyi lapsuuden mielenmaisemasta
Silja Ruotsalaisen ryijyn nykyaikaan sitoo ihmisten yleistynyt puutarhaharrastus. Ryijyjen arvostus on Merja Puustellin mielestä noussut viime aikoina parin hiljaisemman vuosikymmenen jälkeen.
Erityisen onnistuneena suunnittelija Silja Ruotsalainen pitää ryijynsä värimaailmaa. - Vihreisiin olen todella tyytyväinen.
- Minulle luonto on tärkeä, siitä oli helppo lähteä, kuvailee
Lähtökohtana raikkaan kesäisen ryijyn hahmottelussa olivat Ruotsalaisen lapsuusmaisemat, pihat, kukkakedot ja puut. Kiuruvetiselle Ruotsalaiselle lapsuuden tunnelmat laittoivat ajatukset liikkeelle.
- Siellä olen ollut puiden alla leikkimässä. Olen ulkoilmaihminen ja luonto on minulle tärkeä, siksi idea lähti helposti liikkeelle, Ruotsalainen kertoo.
Luonnossa samoillessaan Ruotsalainen havainnoi muotoja ja värejä. Niistä on hyvä ammentaa ajatuksia myös käsityön maailmaan.
Luomisen prosessi ei synny muutenkaan paikoillaan istumalla. Suunnittelua Ruotsalainen teki Kiuruveden käsityökeskuksen kudonnanneuvojan työnsä ohella.
- Puoli vuotta tätä synnytettiin. Mielessä työ on koko ajan, vaikka sitä ei jatkuvasti pystykään tekemään.
- Tämä on minun lapsi, Ruotsalainen hymyilee.
Ylä-Savon käsi- ja taideteollisuus yhdistyksen tuotemerkki AnnaQ pyysi Ruotsalaista suunnittelemaan ryijyn moderniin mallistoonsa vuosi sitten. Aluksi Ruotsalainen pyysi miettiä asiaa, mutta päätti lopulta marraskuussa ryhtyä toimeen.
- Tein kymmenisen vuotta sitten Kiuruveden kaupungintalolle
Suunnittelun aikana Ruotsalainen hahmotteli luonnoksiaan puuvärikynillä paperille. Sävyjen etsiminen ja muotojen asetteleminen vievät aikaa. Myöhemmin suunnitelmaa hiottiin yhdessä työn toteuttajan
Apunaan Ruotsalainen käyttää matematiikkaa. Teoksesta löytää geometrisiä muotoja ja etenkin suunnittelussa se on Ruotsalaiselle merkittävä työväline.
- Minulle on luonnollista ottaa matikka mukaan, käytän sitä kaikessa suunnittelussa, Ruotsalainen toteaa.
Vaikein asia ryijyn suunnittelussa oli vihreä väri. Se on ollut Ruotsalaiselle aina hieman epämiellyttävä vieras.
- En tiedä mikä siinä on, mutta vihreä ei ole koskaan ollut lempivärejäni. Tiedän kuitenkin, mistä vihreistä pidän, Ruotsalainen kertoo.
Teoksen hallitseva vihreä värimaailma taipui kuitenkin lopulta taiteilijan käsittelyssä mieleiseksi.
- Vihreisiin olen tosi tyytyväinen. Kesällä minulla taisi olla vihreä paitakin, ehkä tämä teos on saanut sen aikaan, Ruotsalainen naurahtaa.
Ryijy sai ensiesityksensä Kiuruveden elomessuilla toissa viikonloppuna. Toisen esiintymisensä ryijy tekee Lapinlahden Aikataika-tapahtumassa. Ylä-Savosta teos matkustaa Tampereelle, jossa Suomen Kädentaidot -messuille odotetaan marraskuussa reilua 30 000 kävijää. Ison yleisön kommentteja Ruotsalainen odottaa innolla.
- Kyllähän se työn vastaanotto jännittää.
Jatkossa Ruotsalaisen suunnitteleman ryijyn voi nähdä missä vain, vaikka naapurin seinällä. Ryijyn voi tilata valmiina tai pakettina, josta sen voi itse valmistaa ommellen.
- Toivottavasti se vielä tulee jossain vastaan, sanoo Ruotsalainen ja jää odottamaan kohtaamisia Puutarhassa.
|
|

