EmediateAd

Rockama luotaa raskaaseen rockiin

21.2.2012 09:00
Kuva: Pirjo Nenola

Rockaman jäsenten Juha Heikkisen (vas.), Simo Tenhusen ja Olli Kanasen rock-innostus alkoi Iron Maidenista.

Pirjo Nenola

Lapinlahtelainen rock-bändi Rockama on juuri toipunut perjantaisesta keikastaan Wanhojen jatkobileissä Kuopion Rauhalahdessa, jossa illan toinen bändi Lovex väitti Iltalehdessä keikkansa päättyneen kaaokseen. Rockama esiintyi Rauhalahdessa vastaavissa bileissä jo vuosi sitten ja sai kutsun tulla esiintymään myös tänä vuonna.

- Näin tilanteen baarin puolella skreeniltä. Ei siellä mitään kuolemanvaaraa ollut, eihän soitto jatkuisi sellaisessa tilanteessa, kommentoi Rockaman rumpali Simo Tenhunen tilannetta.

Ravintolapäällikkö Juha Tirkkonen piti Iltalehdessä Lovexin selostusta keikkansa päättymiestä hengenvaaralliseen kaaokseen julkisuustemppuna.

- Turvallisuuden kannalta siellä ei ollut ongelmaa eivätkä Lovexin jäsenetkään näyttäneet järkyttyneiltä keikan jälkeen. Saimme kuulla asiasta (kaaoksesta) vasta seuraavana päivänä, Simo Tenhunen kertoo.

Tenhunen toteaa, että kärpäsestä on tehty härkänen.

- Porukkaa tuli lavalle viime vuonnakin, kun me soitettiin, hän mainitsee.

Rockaman neljän biisin EP Leijonakuningas valmistui sopivasti perjantaiksi, mutta varsinainen julkkarikeikka Rockamalla on Iisalmessa Janoisessa Puumassa tämän viikon perjantaina.

Leijonakuningas äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Joensuun SF Soundissa. Rockaman kitaristi ja laulaja Juha Heikkinen on opiskelemassa Joensuussa matematiikkaa.

Keikkoja bändillä on kevään mittaan useita - niistä ehkä kuitenkin odotetuin on huhtikuun loppupuolella Jyväskylän Lutakossa Apulannan lämppärinä.

Sen taustalla on laulaja ja basisti Olli Kanasen inttiajan kotiuttamiskonsertti Karjalan lennostosta Rissalasta kesällä 2011. Rockama oli siellä keikalla, samoin Apulanta. Apikset tykästyivät Rockamaan siinä määrin, että lämppärikeikka järjestyi.

Rockama on tosissaan tekemässä töitä sen hyväksi, että elanto irtoaisi rockin saralta.

- Nuorena pitää yrittää. Meille ei saa tapahtua niin, että urputamme 30 vuoden päästä pubissa, että olisi meistä tullut jotakin, jos olisimme halunneet, Kanansen sanoo.

- Ei pidä antaa jossitteluille varaa, Tenhunen lisää.

Rock-musiikista ja ruhjetta merkitsevästä rokama-sanasta nimensä yhdistäneen bändin jäsenet ovat tunteneet toisensa jo lapsuudesta lähtien. Nykyisellä kokoonpanolla Rockama on soittanut viisi vuotta. Parin vuoden jamittelun jälkeen bändi tunsi olevansa valmis keikoille.

- Taisi meillä kaikilla lähteä kiinnostus rock-musiikkiin Iron Maidenista, Tenhunen kertoo viidennen ja kuudennen luokan aikoja muistellessaan.

- Iron Maiden oli meille uskonto, Kananen naurahtaa.

Led Zeppelin ja Apulanta ovat myös rockamalaisen mielibändien listalla.

- Nykyään arvostaa kaikenlaista musiikkia, Kananen kuitenkin mainitsee.

Tenhunen sanoo, että välillä hän kuuntelee klassistakin. Kananen huomauttaa, etteivät vaikutteet kuitenkaan kuulu Rockaman musiikissa. Se ei ole kopiobändi.

Demokratia vallitsee, kun Rockama tekee biisejä. Moni niistä lähtee kehittymään jamittelun pohjalta, joskus taas joku tuo valmiin biisin, jota yhdessä ruvetaan muokkaamaan bändin näköiseksi.

Rockaman Leijonakuningas-biisi on mukana Radio Rockin tämänvuotisessa Starba-kisassa. Äänestämässä voi käydä osoitteessa: http://www.hitlantis.com/competitions/rockstarba/