| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Opinnäytteestä ilmiöksi
Juuso Laatio (vas.) ja vieremäläinen Jukka Vidgrén ovat työstäneet elokuvaansa Oulun torinrannan toimistossaan pitkään ja hartaasti.
Vieremäläislähtöinen
- Ei ole vielä kyllästyttänyt. Lähinnä on hienoa, että ihmisiä tuntuu kiinnostavan, Yhdysvalloista tavoitettu Vidgrén toteaa tyytyväisenä.
Perinteisen elokuvailmaisun rajoja voimakkaasti rikkovan teoksen oli alun perin määrä olla pelkkä opinnäytetyö ammattikorkeakouluun, mutta projektin mittasuhteet paisuivat paljon ennakoitua suuremmiksi. Kesäkuussa elokuva sai merkittävää rahallista tukea monilta elokuva-alan toimijoilta, muun muassa Suomen elokuvasäätiöltä.
Tukien taustalla ovat työryhmän lukuisat innovatiiviset ratkaisut esimerkiksi teknisessä toteutuksessa. Niistä näkyvin on tekijöiden itsensä luoma Motion Novel -tekniikka, jossa yhdistellään valokuvaa, kuvankäsittelyä ja 3D-grafiikkaa. Elokuvan kokonaisilme muistuttaa eräänlaista liikkuvaa sarjakuvaa, jossa näyttelijät ovat paikoillaan, mutta kamera ja yksityiskohdat liikkuvat.
Elokuvan toinen erityispiirre on, että amerikkalaisten ääninäyttelijöiden suoritukset tallennettiin etänä Skype-ohjelman välityksellä. Vidgren uumoilee, että samaista puheluohjelmaa on käytetty vastaaviin tarkoituksiin joskus aiemminkin.
- Voisin kuvitella niin. Me päädyimme siihen lähinnä käytännön seikkojen takia: olisi tullut liian kalliiksi lähteä paikalle Torontoon tai San Franciscoon ohjaamaan nauhoituksia, nykyisin Oulussa asuva ohjaaja järkeilee.
Alusta asti kansainvälisille markkinoille suunnatun elokuvan jakelukanavat ovat myös tavallisesta poikkeavat. Dr. Professoria ei voi mennä katsomaan lähimpään elokuvateatteriin, vaan siitä voi nauttia internetin ja mobiililaitteiden välityksellä.
- Netin kautta elokuva leviää laajalle yleisölle. Lisäksi huomasimme sarjakuvamaisen tekniikkamme toimivan erityisen hyvin mobiililaitteissa, varsinkin iPadin tyyppisissa tableteissa, Vidgrén perustelee.
Kokonaisbudjetiltaan noin 100 000 euron hintaista elokuvaa ovat omalta osaltaan olleet rahoittamassa sen innokkaat fanit. Internetissä järjestetty varainkeruukampanja tuotti ääninäyttelijöiden palkkaamiseen tarvittavat eurot jopa yllättävän helposti.
- Tällaisella toiminnalla on jatkossa varmasti suurempi rooli elokuvien rahoituksessa. Siinähän on kyseessä todella demokraattinen järjestelmä, kun ihmiset voivat tukea juuri sellaisia elokuvia, joita haluavat nähdä, Vidgrén miettii.
Vieremäläissyntyisen ohjaajan mukaan kotimaisella elokuva-alalla on parhaillaan käynnissä murros. Muun muassa Ylen säästöjen vuoksi tekijät ovat joutuneet etsimään aktiivisesti uusia keinoja saadakseen tuotoksiaan yleisön nähtäville.
- Suomalaisten elokuvantekijöiden uusi sukupolvi on tässä suhteessa paljon avarakatseisempi ja pelottomampi kuin vanhemmat tekijät, hän sanoo.
|
|
|
Toteutettu valokuvaa, kuvankäsittelyä ja 3D-grafiikkaa hyödyntävällä Motion Novel -tekniikalla. Jakelualustana internet ja mobiililaitteet. Saanut tukea Suomen elokuvasäätiöltä, AVEKilta ja faneiltaan yhteensä vajaat 70 000 euroa. Ensiesitys Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä 18.9.2011. Virallinen ensi-ilta tänään Oulun Finnkinossa ja Kaleva-lehden verkkosivuilla. |

