| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 21.5.2012 |
|
Nyt on valokuvien ja piirrosten vuoro
Kokeellisetkin valokuvat sekä piirrokset menneistä ajoista ovat sattumalta yhtä aikaa edustettuina eri puolilla Ylä-Savoa parhaillaan esillä olevissa taidenäyttelyissä.
Lapinlahden kirjaston Aniara-näyttelytilassa on kuvataiteilija
Lapinlahdella lukkarina ja koulumestarina vuodesta 1894 lähtien työskennellyt
Yksi aihe on mm. Eläinrääkkäystä Savonjärvellä. Siinä Hirvonen on kertonut järkyttävän uutisen, jossa tamma on sidottu hännästään puuhun ja sen kello on tukittu sammalella. Tamman lähellä on ollut varsa.
Huokaus lähtiessä uudelle vuodelle on saanut sekä sanallisen että kuvallisen ilmaisun, samoin aihe Trulleja Leppälahdella. Kirkkoa rakennettiin Lapinlahdelle, samoin rautatietä. Kirkonrakentajien joukossa on nälkään kuolemaisillaan oleva työmies, mutta hän ei saa toivomaansa suupalaa.
Kiuruvetisen
Kiuruveden Kulttuuritalon ylälämpiössä jatkaa
Erilaiset luontokuvat on otsikkona
Remeksen näyttely siirtyy Pielaveden kirjastoon helmikuuksi. Keiteleen Talligalleriaan taas tulee helmikuussa
Sonkajärven kirjastossa ja Sukevan kylätalossa on kunnan 90-vuotisjuhlavuoteen liittyvät karttanäyttelyt. Helmikuussa Sonkajärvellä on töillään esillä kuvataiteilija
Vieremän kirjastossa on esillä vieremäläissyntyisen, Iisalmessa asuvan
Vaarasuo on myös piirtänyt lapsia, usein kaksosia.
Helmikuussa Vaarasuon näyttely tulee Iisalmen Kulttuurikeskuksen Vaihtuvien näyttelyiden tila Vennyyn ja maaliskuussa se nähdään Kiuruveden kirjaston aulassa.
Maaliskuussa Vennyssä on Iisalmen kuvataidekoulun näyttely ja
Toukokuussa Vennyssä nähdään unkarilaisen keraamikon
Kesäkuussa Vennyyn tulee sonkajärveläisen
Elo-syyskuussa Vennyssä esittäytyy iisalmelainen kuvataiteilija
|
|

