EmediateAd

Niskavuoren leipä sopi Kyrönniemen lavalle

A A
2.8.2010 12:02
Kuva: Anitta Oertel

Ohjaaja Sisko Niskanen ja katoksen suunnittelija Väinö Rönkkö Niskavuoren leivän ensi-illassa.

Kuva: Anitta Oertel

Martan (Leena Varonen) ja tohtori Wareliuksen (Harri Riiki) häät ratkaisivat monta asiaa. Mainio Telefuuni-Sandra (Eila Tikkanen) seuraa tilannetta äärimmäisenä vasemmalla.

Anitta Oertel

Ohjaaja Sisko Niskanen näyttää osaavan vetäistä näyttelijöistään irti juuri ne vivahteet, joita meheviin ja uskottaviin roolisuorituksiin tarvitaan. Tarkkaavainen katsoja saa nauttia pienistäkin, joskus hyvin huomaamattomista roolia tukevista ilmeistä ja eleistä.

Näin on myös Kyrönniemen kesäteatterin esittämän Niskavuoren leipä -näytelmän kohdalla. Roolit istuvat ja pappilan vanha, ihastuttava miljöö on kerrassaan erinomainen Hella Wuolijoen vuonna 1938 kirjoittaman mahtitalon elämästä ja sitä ympäröivistä ihmisistä kertovaan tarinaan.

Sää oli perjantain ensi-illassa lämmin ja sateeton, mutta katsojien ei tarvitse pelätä myöhemminkään kastuvansa, sillä Kyrönniemen katsomo on katettu ja siirrettävä näyttämökin saanut juuri uuden katoksen. Väinö Rönkön suunnitteleman katoksen kärki näkyy kuuleman mukaan jopa Kirkonmäelle asti.

Niskavuoren elämästä viitisen vuotta jälkeen Aarnen ja Martan eron kertova esitys alkaa väen iloisella piirileikillä ja pehtoori Anttilan ja Martan tanssilla. Soitto- (Antero Lyyra, Tapani Rönkä ja Timo Pappila) ja tanssikohtaukset ovat omiaan viemään katsojan ihmissuhteissa viattomalta tuntuvaan aikaan.

Siihen se viattomuus sitten jääkin. Teemat ovat perinteisiä, ja valta, raha ja rakkaus sekä ristiriita kaupungissa ja maaseudulla asumisen välillä nousevat esille.

Tärkeintä on talo ja maa. Ihmiset tulevat ja menevät, syntyvät ja kuolevat, mutta maa pysyy ja siitä saatava leipä on pyhää. Loviisa toteaa osuvasti näytelmän lopussa saavuttaneensa merkillisen voiton, joka niin kovasti väsyttää.

Niskavuoren leipä kuvaa vahvoja naisia ja vakaita miehiä. Aino Säilynojalla oli vanha emäntä Loviisana vaativa urakka. Hän oli siinä tyylikäs ja omasi Loviisan jämäkän, laajakatseisen, oikeudenmukaisen otteen.

Leena Varonen esitti uhmakasta Marttaa, joka tasapainotteli uuden ja vanhan naiskuvan välillä. Antti Martikainen apteekkarina osasi artikulaation eikä hänen esittämänsä henkilön luonne jäänyt epäselväksi. Harri Riiki tohtori Wareliuksena muistutti Shakespeareä.

Eila Tikkanen Telefuuni-Sandrana oli mainio sipinöineen ja supinoineen. Myös muut juoruilevat rouvat sekä hieman vallattomat herrat täydensivät asetelmaa. Salli-sisäkkö (Merja Huttunen) voisi olla hätääntyneempikin, kun hän huomaa lipsahduksensa.

Humalakohtauskin näytelmässä nähdään. Tosin se ei normaalista kesäteatteriesityksestä poiketen naurattanut. Pehtoori Anttilalle tila oli ymmärrettävä, ja Pekka Huttunen näytteli vakavaa pehtooria uskottavasti.

Hieman etäisemmäksi jäivät Ilona (Mari Ollikainen) ja Aarnekin (Hannu Ruottu). Muissa rooleissa olivat Saima Niskavuorena Sanna Vaarala, rovastina Toivo Jelkänen, ruustinnana Ellen Kellberg, Simolan isäntänä Lauri Vartiainen, Marttilan emäntänä Pirjo Säisä, Penttilän emäntänä Elli Rönkkö, Emma-piikana Elisa Eskelinen, vanhana Niemisenä Viljo Martikainen ja poika Niemisenä Markku Harju. Muuta työväkeä näyttelivät Antero Lyyra, Tapani Rönkä ja Sanna Vaarala.