| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Lauantai 25.5.2013 |
|
Musiikkia yhdessä ja yksin jo 40 vuotta
Lapinlahden 40. musiikkileirin puhallinorkesterin kokoonpanoon oli saatu sopivasti sekä puu- että vaskipuhaltimia.
Galleria ja kahvila Luova Puu versoi musiikkia torstaina, kun Lapinlahden musiikkileirin nuoret soittajat toivat taidekahvilaan musiikkitervehdyksensä.
Musiikkileiriläiset ilahduttivat kuulijoita soolo- ja orkesterimusiikilla. Luovan Puun musiikkihetki oli osa Lapinlahti Soi! -päivää, jolloin leiriläiset jalkautuivat konsertoimaan eri puolille Lapinlahtea.
Luovan Puun lisäksi soitosta saatiin nauttia muun muassa torilla, terveyskeskuksella ja taidemuseolla.
Luovan Puun yrittäjän, taiteilija
Immonen on myös aiempina vuosina osallistunut musiikkileirin oheistapahtumiin. Myös hänen oma lapsensa on aikanaan osallistunut leirille.
- Musiikkileirin aikaan Lapinlahden elämä vilkastuu, kun katukuvaan ilmestyy enemmän lapsia ja nuoria, Immonen sanoo.
Konsertin aluksi soittotaidoistaan antoi näytteen kuopiolainen
Kuuden vuoden ajan trumpetinsoittoa harrastanut Makkonen vuorotteli sujuvasti Ernesaksin säestyksen kanssa.
Toinen soolonäyte kuultiin kuopiolaiselta
- Olen soittanut poikkihuilua nyt parikymmentä vuotta, olen tällainen ikuinen aikuisopiskelija, Janhunen kertoo hymyillen.
Täyteläisimmän paketin puhallinmusiikkia tarjoili leiriläisten puhallinorkesteri.
- Meillä on tähän mennessä ollut neljät yhteisharjoitukset, sanoo orkesteria johtanut
Neljäntoista soittajan poppoo esitti
Loppuun kuultiin kevyempää jamittelua, kun orkesteri räväytti ilmoille
Leirin lyhyt kesto asettaa Heiskasen mukaan omat rajansa orkesterisoitolle.
- Ohjelmisto täytyy valmistella kuntoon hyvin lyhyessä ajassa. Usein kappaleita joutuu myös itse sovittamaan uudelleen, sillä soittajien tason näkee vasta harjoitusten alettua.
- Myös orkesterin kokoonpano vaikuttaa kappaleisiin, Heiskanen lisää.
Luovassa Puussa esiintyneen puhallinorkesterin kaikki soittajat olivat ilmeisesti saaneet itselleen sopivan sovituksen, sillä soittajien nuoresta keski-iästä huolimatta soitto kuulosti tasapainoiselta.
Leirin taiteellisina johtajina toimivat jo seitsemättä kertaa
Myöhänen-Mäkelän mukaan musiikinopiskelu leirillä poikkeaa talven aherruksesta.
- Täällä opetus on tiiviimpää ja oppilaat kehittyvät nopeammin. Myös yhteissoitto kiinnostaa nuoria kesäleirillä aivan eri tavalla kuin talviaikaan, jolloin kaikilla tuntuu olevan kiire.
Leirin juhlavuosi näkyy Lapinlahdella runsaana konserttitarjontana. Myös leirille tulijoita olisi ollut tänä vuonna runsaasti.
- Leiriläisten määrä on vuosien varrella vaihdellut, mutta tänä vuonna osa halukkaista ei päässyt mukaan. Paikkoja ei riittänyt kaikille, Myöhänen-Mäkelä harmittelee.
|
|
|
Musiikkileiri järjestetään Portaanpään Kristillisellä kansanopistolla. Leiriläisiä 150 ja opettajia 21. Pe 15.6. klo 19 Portaanpään opistolla Yhteismusisoinnin juhlaa 40 vuotta. Esiintyjinä jousi-, puhallin- ja harmonikkaorkesteri, lapsi- ja nuorisokuoro sekä selloyhtye. La 16.6. klo 14 Portaanpään opistolla Musiikkileiri 40 vuotta! -juhlakonsertti. Sinfoniaorkesteri solisteinaan Pekka Kauppinen (viulu), Sami Mäkelä (sello) ja Mart Ernesaks (piano), johtaa Rauno Tikkanen. Segerstam: Double Thoughts at the Border (kantaesitys), Schubert: Sinfonia n:o 7 h-molli (keskeneräinen). |

