EmediateAd

Muistoja voi myös piirtää

11.2.2012 09:00
Kuva: Pirjo Nenola

Riitta Vaarasuo piirsi lapsuusmuistojaan 1950-luvulta. Hänen näyttelynsä on nyt Iisalmen Kulttuurikeskuksen Venny-näyttelytilassa.

Pirjo Nenola

- Inspiraatio iski. En oikein nukkumaankaan malttanut, kommentoi iisalmelainen, Kirmalla asuva Riitta Vaarasuo viime kevättalvella alkanutta piirustusharrastustaan.

Hyvin moni suurten ikäluokkien edustaja on viime vuosina ryhtynyt muistelemaan lapsuutensa ja nuoruutensa aikaa kirjoittamalla elämäntarinaansa joko runo- tai proosamuotoon. Riitta Vaarasuo on käynyt läpi lapsuuttaan 1950-luvulla tekemällä hiili- ja lyijykynäpiirroksia.

Vaarasuon Menneitä muistellen -näyttely on jo ehtinyt olla esillä Varpaisjärven lähikirjastossa ja hänen syntymäpitäjässään Vieremällä. Nyt helmikuussa se nähdään Iisalmen kulttuurikeskuksen Venny-näyttelytilassa ja maaliskuussa Kiuruveden Kulttuuritalossa.

- Lapsuudesta nousee mieleen henkilöitä ja vanhoja juttuja. Tekeekö se tämä ikä, Vaarasuo pohtii.

- Tulee vanha aika mieleen, kun työt näkee yhtä aikaa seinällä, hän kommentoi.

Vaarasuon näyttely tuo varmasti monenlaisia muistoja mieleen myös hänen ikäluokkansa ihmisille. Moni tunnistaa piirrosten vaatetuksen ja sijoittaa sen 1950-luvulle. Samoin moni tunnistaa vanhan ajan pyykkärit ja lehmien lypsäjät tarhassa. Heinäseipäistä tehdyt kehykset on valmistanut Pekka Vaarasuo.

- Tarkoituksena on tuoda esille vanhoja työtapoja. Mummo ja täti ovat pyykillä, Vaarasuo esittelee piirrostaan Pyykkikoneita Vieremän Vuorisilta, jonka hän on tehnyt vanhan valokuvan perusteella.

Vaarasuon piirrokset kertovat hänen muistoistaan ja niiden saamista merkityksistä nykyhetkestä nähtynä. Hänelle lapsuus Vieremän Vuorisilla 1950-luvulla näyttäytyy muistoissa turvallisena yhteisöllisyyden aikana. Se on hänelle lämmintä yhdessäoloa ja lasten saamaa turvaa äidin ja muiden suvun naisten lähellä.

- Toivon, että taulut toisivat esille, että välitettäisiin toisista, Vaarasuo sanoo.

Lapsikulta-piirroksessa iloisen oloinen lapsi istuu äitinsä sylissä. Mummon mussu -piirroksen mallina Vaarasuolla on ollut hänen isänsä sisko.

Äitii-työssä kaksi lasta istuu turvassa äidin sylissä tuttipullot kädessä. Piirroksen Vaarasuo teki silloin, kun hänen ensimmäinen lapsenlapsensa oli syntymässä.

- Korsuorkesteri soi taustalla, hän kertoo piirrosajankohdan iloisesta tunnelmasta.

Laitumella-piirroksessa on tamma ja kaksi varsaa.

- Olen itse kaksospuoli ja piirrän aina kaksi, Vaarasuo selittää.

Kaksoset-työssä tyttö ja poika menevät kouluun käsikkäin. Vaarasuo kertoo oikeastikin kulkeneensa Heikki-veljensä kanssa kouluun ja sieltä tädin luokse aina käsi kädessä. Perheessä oli kaikkiaan kahdeksan lasta.

Piirrokset kertovat myös huumorista elämää eteenpäin vievänä voimana. Pilkettä silmäkulmassa on esimerkiksi piirroksessa Matti ja Liisa.

Työssä Leppoisasti odotellen on kiireetön tunnelma. Mies ja nainen odottelevat rauhallisesti jotakin - ehkäpä linja-autoa - tavalla, joka liitetään muistoissa sodanjälkeiseen aikaan, jolloin ei eletty niin aikataulujen rajoittamana kuin ehkä nyt eletään.

- Jos olen väsynyt, aiheita ei tule, kertoo kolmivuorotyötä perushoitajana Kangaslammilla olevassa pienhoitokodissa tekevä Vaarasuo.

- Se on ihmisläheistä työtä. Olen tykännyt omasta työstäni.

Vaarasuo sanoo, ettei vuorotyön vuoksi ole vielä lähtenyt kuvataideryhmiin opiskelemaan. Hän toivoo, että joskus aikaa siihenkin riittää.

- Hyvä Paimen pitäisi vielä piirtää, Vaarasuo sanoo esitellessään ennen joulua syntyneitä töitään Keskellä liljain ja ruusujen ja Enkelparven tie.

- Tauluissa pitää olla sanoma ja herkkyyttä, hän tuumii..